
Huittisten museo on saanut kokoelmiinsa Risto Rytin muotokuvan lahjoituksena Satakunnan ammattikorkeakoululta. Teos on Sofia Saaren tekemä.
Pronssisia pienoisveistoksia on valmistettu kaksitoista. Porin Lyseon Senioriyhdistys keräsi muun muassa niitä myymällä varoja Risto Rytin näköisrintakuvan toteuttamiseksi. Satakunnan ammattikorkeakoulu hankki pienoisveistoksista numeroltaan viidennen. Risto Rytin näköisrintakuva paljastettiin Porissa vuonna 2009. Tuolloin presidentin syntymästä tuli kuluneeksi 120 vuotta.
Pienoisveistos on esillä Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa sekä myöhemmin osana museon pysyvää Risto Ryti -näyttelyä.








