Koululle ja päiväkodille uudet tilat, kirjasto säilyy paikallaan – Valtuusto päätti yli 4,7 miljoonan euron investoinnista Sallilaan

Eilinen Huittisten kaupunginvaltuuston kokous alkoi poikkeuksellisissa tunnelmissa, kun 50 vuotta täyttänyttä Mikko Kaunistoa muistettiin kukkasin ja valtuuston puheenjohtaja Jyrki Peltomaan kepein onnittelusanoin. Onnitteluhalauksen antoivat myös kaupunginjohtaja Viveka Lanne ja hallintojohtajan viransijaisena toimiva Leena Hakanen.

Huittisten kaupunginvaltuusto päätti maanantaina kahden äänestyksen jälkeen, että Sallilan koulun ja Vampulan muiden palvelutilojen uudistamista jatketaan vaihtoehdon 8 pohjalta.

Ratkaisu tarkoittaa koulun huonokuntoisen A-osan purkamista, uusien moduulitilojen hankkimista koululle ja varhaiskasvatukselle sekä B-osan peruskorjaamista. Lisäksi alueelle rakennetaan pysyvä liikuntatila, ja Vampulan lähikirjasto säilyy nykyisissä tiloissaan.

Valitun tilaratkaisu tavoitehinta on noin 4,7 miljoonaa euroa.

Päätös päättää pitkään valmistelussa olleen Sallilan tilakokonaisuuden suunnan. Valtuutetut keskustelivat kokouksessa erityisesti investoinnin kustannuksista, varhaiskasvatuksen tiloista ja siitä, miten paljon Vampulassa tarvitaan palveluja tulevaisuudessa.

Valitussa vaihtoehdossa puretun A-osan tilalle hankitaan kaupungin omistukseen tulevat moduulitilat koulun ja varhaiskasvatuksen käyttöön.

Peruskorjattua B-osaa on tarkoitus käyttää esimerkiksi 5.–6.-luokkalaisten opetukseen sekä nuorisotilana. Tilojen käyttö, kulkureitit ja eri toimintojen yhteensovittaminen suunnitellaan yhdessä käyttäjien kanssa.

Koulun ja varhaiskasvatuksen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu liikuntatila, jota voidaan käyttää koulupäivän ulkopuolella esimerkiksi alueen liikunta- ja yhdistystoiminnassa.

Vampulan lähikirjasto jää nykyisiin tiloihinsa, eikä sitä siirretä koulun B-osaan, kuten joissakin aiemmissa suunnitelmissa oli esitetty.

Kokoomus olisi halunnut pitää päiväkodin ennallaan

Kokoomuksen Tuomas Toivola esitti Anitta Routakankaan (kok) kannattamana, että kaupunginhallituksen pohjaesitystä muutetaan siten, että varhaiskasvatuksen tilat säilyisivät nykyisissä tiloissaan. Toivolan mukaan ratkaisu toisi noin 1,5 miljoonan euron säästön.

“Perustelen tätä ratkaisua taloudella.”

Perussuomalaisten Ilkka Riuttamäki puolestaan esitti Niina Immosen (ps) kannattamana vaihtoehtoa nolla, jossa nykytilanteelle ei tehtäisi mitään. Riuttamäen käsityksne mukaan asiat ovat Vampulassa nytkin kunnossa.

Äänestysjärjestelyssä Toivolan esitys ja Riuttamäen nollavaihtoehto asetettiin vastakkain. Toivolan esitys voitti äänin 19–4, neljä valtuutettua äänesti tyhjää.

Tämän jälkeen vastakkain olivat kaupunginhallituksen pohjaesitys eli vaihtoehto 8 ja Toivolan esitys. Valtuusto valitsi kaupunginhallituksen esityksen äänin 16–10, yksi valtuutettu äänesti tyhjää.

Eurot vastaan oppilasmäärät

Keskustelussa nousi esiin Sallilan koulun oppilasmäärän kehitys. Nykyarvion mukaan koulussa on seitsemän vuoden kuluttua noin 40 oppilasta. Riuttamäki pohti, onko näin pienen oppilasmäärän takia järkevä investoida uusiin tiloihin.

Jenni Kutila (kesk) nosti esiin myös koulumatkojen pituuden ja sen, miten eri puolilla kaupunkia suhtaudutaan pitkiin koulumatkoihin.

“Tuntuu, että jossain suunnalla Huittista pitkät koulumatkat haittaavat ja toisella puolella eivät”, Kutila totesi

Hän kertoi olevansa valmis avaamaan koko kouluverkkoasian uudelleen.

Immonen korosti, ettei uusien tilojen rakentamatta jättäminen tarkoittaisi automaattisesti koulutoiminnan loppumista Vampulassa.

“Tarvittavia korjauksia voisi rahoittaa kaupungin talousarvioon varatuista pienistä talonrakennusinvestoinneista.”

“Nollavaihtoehtoa ei olekaan”

Aino Kylälehtonen (kesk) painotti kaupungin vastuuta terveellisistä ja turvallisista opetustiloista.

“Mitään todellista nollavaihtoehtoa ei ole, sillä myös oppilaiden kuljettaminen keskustaan aiheuttaisi kustannuksia.”

SDP Katja Leino-Murtojärvi piti tärkeänä, että Huittisissa säilyy pieniä opetusyksiköitä eri puolilla kaupunkia. Hän puolusti myös varhaiskasvatuksen uusien tilojen rakentamista.

“Päiväkoti toimii nykyisin hyvin vanhassa ja eri käyttötarkoitukseen tehdyssä tilassa”, hän huomautti.

Käyttäjät haluavat säilyttää kirjaston paikallaan

Kirjaston tulevaisuus oli yksi keskustelun näkyvistä aiheista. Kylälehtonen kertoi käyttäjiltä saadusta palautteesta, jonka mukaan lähikirjasto tulisi ehdottomasti säilyttää nykyisellä paikallaan.

Myös nuorisovaltuuston puheenjohtaja Elias Matintalo toi esiin nuorten näkemyksiä. Hänen mukaansa nuorisovaltuuston kanta on, että peruspalvelujen säilyminen Vampulassa on tärkeää.

Matintalo nosti esiin myös käytännön ongelman, joka voisi syntyä kirjaston ja nuorisopalvelujen sijoittamisesta samoihin tiloihin.

“Nuorista voi lähteä ääntä, jota ei kirjastossa katsota hyvällä”, hän kuvaili keskustelussa esiin noussutta huolta.

Perussuomalaisten Antti Heikkilä arvosteli valmistelun monimutkaisuutta. Hänen mukaansa vaihtoehtoja on ollut pöydällä jo kymmenen erilaista. Heikkilä piti myös erikoisena ajatusta, ettei kirjastolle ja muille toiminnoille voitaisi järjestää erillisiä sisäänkäyntejä.

Keskustan Annika Eklöf muistutti, että moduuliratkaisussa on huomioitu tulevaisuuden muuttuvat tarpeet.

Jouni Isotalo (kok) toi esiin mahdollisuuden rakentaa varhaiskasvatukselle lisää tiloja myöhemmin, jos lasten määrä kasvaisi odottamattomasti.

Mikko Kaunisto (vas) puolestaan huomautti, että uudet tilat vähentävät nykyisten rakennusten ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia.

Jätä kommentti