Koronatartuntojen määrä nousi yhdellä Sastamalassa – Toisen aallon tapauksia 17

Sastamalassa koronatestausta on tehty myös ulkona, päivystyksen parkkipaikalla. Kuva: Minna Isotalo

Sastamalassa on varmistunut uusi koronatartunta. Se on ensimmäinen marraskuussa.

Tapauksia on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedossa toisen aallon ajalta yhteensä seitsemäntoista. Edellinen kirjautui 30. lokakuuta.

Koko epidemian kuluessa kaupungissa on varmistettu 32 tapausta. Tartuntojen määrän THL kertoo paikkakunnalta, jos niitä on vähintään viisi. Huittisissa, Punkalaitumella, Kokemäellä ja Säkylässä lukema on rajan alle.

Tiedot perustuvat tartuntatautirekisteriin. Ne kirjautuvat sairastuneen kotipaikkakunnan mukaan.

Sairaanhoitopiirin mukaan Pirkanmaalla on todettu yhteensä 957 tartuntaa.

Jätä kommentti