Sastamala ja Punkalaidun mukana kimpassa – Korona opetti nostamaan valmiusvarastointia

Suojakäsineet, kasvomaski, desinfiointiaine
Suojakäsineet, kasvomaski ja desinfiointiainetta. Kuva: Pixabay

Maskien ja muiden suojavarusteiden kulutus on koronaepidemian vuoksi kasvanut. Tätä myöten on käynyt selväksi, että useamman kuukauden normaalia kulutusta vastaava varasto on tautitilanteessa merkittävästi alimitoitettu.

Sastamala ja Punkalaidun ovat lähdössä kimppaan, joka korottaa valmiusvarastoinnin tasoa. Tuomi Logistiikka järjestää tarkoitukseen 3 000 lavapaikkaa.

Hankkeessa ovat mukana muun muassa Pirkanmaan kunnat ja sairaanhoitopiiri. Valmiusvarastoinnin keskitetty toteuttaminen on tarkoituksenmukaista esimerkiksi tehokkuuden, kokonaisuuden hallinnan ja kustannusten näkökkulmasta.

Varaston korottamisella varaudutaan tulevaisuuteen. On arvioitavissa, että entisen kaltainen normaaliolojen kulutukseen perustuva valmiusvarastointi ei ole jatkossa riittävä. Tason nostaminen on tarpeen mahdollisia tulevia pandemiatilanteita varten.

Sastamalan osuus kuukausittaisena palvelumaksuna tulisi olemaan 2 750 euroa ja Punkalaitumen 304 euroa.

Poimintoja