Vedenjakelu saattaa keskeytyä yöllä Sastamalassa – ”Vuotokohtaa ei ole vielä löydetty”

Kuvituskuvassa Marttilan tänä vuonna remontoitu vesitorni.

Vammaskosken sillan etelän puoleisella alueella (keskusta-Roismala-Varila-Stormi) keskiviikkona ilmennyt iso vesijohtovuoto aiheuttaa edelleen häiriötä.

Sastamalan Veden vs. verkostopäällikkö Marko Naskali kertoo, että vuotokohtaa on yritetty paikallistaa pitkin päivää – tuloksetta. Työ jatkuu edelleen. Jos ongelmakohtaa ei ole iltaan mennessä löydetty, tehostetaan vian etsintää katkaisemalla vedenjakelua alueittain.

”Jos tähän mennään, aloitamme keskeytykset todennäköisesti Roismalan suunnasta ja tutkimme sen alueen ensin. Jos vikaa ei löydy siirrymme seuraavalle alueelle. Kaikki mahdolliset vedenjakelun keskeytykset ajoitetaan yöaikaan, puolenyön ja aamuviiden väliin”, Naskali sanoo.

Ongelmallisin kaikista vaihtoehdoista on Naskalin mukaan se, että vuoto on keskustassa.

”Keskustassa putkireittejä on niin paljon, että vian löytyminen on senkin puolesta siellä hankalampaa. Haluamme myös poissulkea nuo muut alueet ensin ennen kuin keskeytämme vedenjakelun tiheimmin asutulla alueella.”

Vesijohtovuoto tuli ilmi järjestelmän hälyttäessä, kertoo Naskali. Hänen mukaansa pienempiä vuotoja on silloin tällöin, mutta näin isoa vastaavaa ongelmaa ei heti muistu mieleen.

”Vaikka vuoto on iso ja saattaa aiheuttaa jakeluhäiriöitä ja käyttöpaineen vaihtelua, tämän tilanteen kanssa elämä jatkuu suhteellisen normaalisti.”

Jos vuoto kuitenkin vielä tästä kasvaisi, olisi vaikutus vedenpaineeseen tietysti suurempi. Marko Naskali, mitä silloin tapahtuisi?

”Silloin joutuisimme miettimään vedenjakelun rajoittamista tai säännöstelyä, mutta tuskin siihen tilanteeseen joudutaan. Teemme kaikkemme, jotta vuotokohta löytyy ja ongelma saadaan korjattua.”

Mahdollisista vuotohavainnoista pyydetään ilmoittamaan Sastamalan Veden toimistolle puh. 040-712 8179 tai päivystysnumeroon 050-521 2111.

Poimintoja