“Hiljainen valmius tuntui sanoja suuremmalta” – Omistaja kiittää saamastaan myötätunnosta, kun Bono-koira katosi

Karkuri Bono löysi lopulta kotiin. Muiden myötätunto lämmitti omistajaa.

Meidän koirapoika karkasi uuden vuoden yönä. Se ampaisi lähimetsään fleksitalutin tiukasti valjaissa kiinni. Etsittiin yöllä aikamme ja jatkettiin aamulla. Minkäänlaista havaintoa ei saatu. Jaoin tiedon Facebookissa Sastamalan keskusteluseinälle. Kommentteja tuli paljon. Osa oli myötätunnon ilmaisuja, osa neuvoja, miten menetellä. Varsin moni tarjosi apuaan mahdolliseen etsimiseen.

Vielä useampi kertoi pitävänsä silmät auki, tutkivansa lähinurkat omien koirienkin kanssa. Toiset kulkivat jalan monet polut ja kuuntelivat. Meillä kävi etsijäkoira, joka merkkasi tietyn alueen. Se koluttiin. Kävi myös jälkikoira. Tutun koirahoitolan pitäjä kiersi maastoa meidän nöffin kanssa. Loukku oli ja riistakamera. Mitään havaintoa karkurista ei saatu.

Metsän takaa tulleiden haukkuhavaintojen perusteella lähdettiin vähän kauemmas kuulostelemaan. Koiria kuuntelemaan tottuneet asukkaat tunnistavat maisemaan kuuluvat äänet. Tämä ääni ei niihin kuulunut. Mekin sen kuulimme sen. Ääni tuntui tutulta. Haukku kuului, se kiersi metsää ja vaimeni. Lähdettiin kotiin ajatuksena palata vähän myöhemmin.

Olin kellarissa, kun viereeni ilmestyi harmaa karvaturpa. Siinähän se oli, Bono, karkulainen. Kaveri oli hyvässä kunnossa, vähän laihtunut. Valjaat olivat päällä ja metrin verran taluttimen hihnaa roikkui perässä.

Vuoden ensimmäinen viikko oli perin pitkä. Se oli täynnä huolta ja epätietoisuutta.
Se samainen viikko myös näytti, millaisessa ympäristössä me elämme. Muualta takaisin tulleena ei naapureita välttämättä tunne. Kylässä oleva hiljainen valmius olla mukana tuntui sanoja suuremmalta. Eikä tuo välittäminen jää vain omaan kylään, se ulottuu paljon laajemmalle.

Myötätunnon, välittämisen ja avun tarjoaminen sai sanomattoman kiitolliseksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Hyvää alkanutta vuotta toivottaen,
Miia Martinsuo

  • avatar kirstilahti

    Hienoa että rakas koirasi saatiin kotiin. Minulla on poikani lappis uros ruskea kuin karhu. Ja omani Kääpiöpinseri uros. Hyviä kaveita. Mutta Kääpiöpinseri on oma herransa. Se ei ota kuuleviin korviinsa jos se karkaa. Onneksi Labbis Oliveri tottelee kutsua eikä lähde pinserini Pikin perään. Täällä maaseudulla saa olla myös sydän syrjällään. Kun ne karkaavat useimmiten ulko ovesta saan lähteä niitä etsimään. Huoli on kova miten mustanruskean pienen koiran näet esim liikenteessä. NSe paineelee kuin peura valoissa. Kaikki jotka tunnistatte yleenskkin koiria rodulta ja tiedätte ehkä omistajan ottakaa koira kiinni. Yleensä ne on ystävällisiä. Ilmoitelkaa niistä. Niin minä tekisin ja olenkin joskus saanut muutamia karkureita kiinni varsinkin kiimaaikaan. Jokainen on omalle perheenjäsenelleen rakas. Kuka ottaa koiran jos ei osaa siitä kantaa huolta.

Jätä kommentti