Sosiaali- ja terveysjohtaja Tryyki rokotusaikataulusta: ”Ensimmäisinä ympärivuorokautisen hoivan iäkkäät asukkaat”

Rokotteen on todettu suojaavaan koronavirukselta. Kuvituskuva koronaviruksesta: Pixabay.

Sastamalan kaupunki tiedotti aloittavansa koronarokotukset ensi viikon tiistaina 12. tammikuuta.

Kysyimme sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryykiltä, kuinka paljon ensi vaiheessa rokotettavia ihmisiä on Sotesin alueella.

Tryykin mukaan ympärivuorokautisen hoivan iäkkäitä asukkaita on hieman alle 400. He saavat rokotteet ensimmäisinä.

”Viikon kuluessa saataneen rokotettua lähes puolet ympärivuorokautisen hoivan asukkaista ensimmäisen rokoteannoksen osalta, mikäli rokotteet saapuvat meille kuten on tilattu”, Tryyki kertoo.

Ensivaiheessa rokotuksen saavia työntekijöitä on Sastamalassa ja Punkalaitumella yhteensä noin 450. Heidän rokottamisensa aloitetaan torstaina.

Tryykin mukaan yksityiset palveluntuottajat ovat tässä luvussa mukana, mutta käytännön tasolla heidän henkilöstönsä rokottamistavasta ei ole vielä sovittu.

”Henkilökunnan rokottaminen tapahtuu portaittain, samasta yksiköstä rokotetaan saman viikon aikana korkeintaan kolmasosa, jolloin tähän tulee menemään enemmän aikaa kuin hoivakotien asukkaiden rokottamiseen. Rokotteen tehosteannoksen antaminen tulee myös aikatauluttaa tähän mukaan.”

Kun riskiryhmään kuuluvat vanhukset sekä hoivahenkilökunta on rokotettu, on yli 70-vuotiaiden kuntalaisten vuoro. Päivi Tryykin mukaan Sotesin alueella 70 vuotta täyttäneitä on noin 6000.

Suomessa tähän ryhmään kuuluvia henkilöitä on noin 800 000, eikä riittävän rokotemäärän saamisen aikataulu ei ole vielä selvillä.