Puistokadulla sijaitseva JR-Pukimo lopettaa – ”Tuntuu, ettei minulla ole enää paloa tähän”

Myyjä Merja Laurila ja yrittäjä Katri Pietilä esittelivät kevään juhlavaatemallistoa Alueviestille Tyrwäyspäivillä vuonna 2016. Kuva: Alueviestin arkisto / Minna Isotalo.

Sastamalan keskustassa Puistokadulla sijaitseva lasten ja nuorten vaatteisiin erikoistunut JR-Pukimo on lopettamassa toimintaansa.

Yrittäjä Katri Pietilä kertoo, että myymälässä alkaa loppuunmyynti, ja liikkeen ovi menee näillä näkymin kiinni maaliskuun lopulla. Tarkkaa sulkemisajankohtaa on Pietilän mukaan tässä vaiheessa vaikea sanoa.

”Vielä liikkeessä riittää myytävää, esimerkiksi talvivaatteissa on mukavasti valikoimaa”, Pietilä toteaa.

Lopettamispäätöksen taustalla vaikuttaa useampikin seikka, Pietilä sanoo.

”Kivijalkakaupalla on haastavat ajat. Korona on vaikuttanut myyntiin laskevasti, ja nykyään ihmiset tilaavat yhä enemmän vaatteita verkkokaupoista.”

Katri Pietilä on luotsannut JR-Pukimoa vuodesta 1993 saakka. Hän kuvailee intonsa liikkeen pyörittämiseen hiipuneen.

”Ei tämä äkkinäinen päätös ole. Minulla ei ole enää paloa tähän. Useamman vuoden olen asiaa mielessäni pyöritellyt. Kun olisi pitänyt ruveta ennakkoon kevätvaatteita tilaamaan, minulle tuli vahva tunne, että en halua sitä enää tehdä.”

Pietilä kertoo, että ei ole miettinyt yrityksensä myymistä. Hänelle oli selkeämpää laittaa kerralla niin sanotusti pillit pussiin.

”On minulta joku kysellyt, että tuntuuko haikealta lopettaa monen vuoden jälkeen. Pakko sanoa, että ei tunnu. Olen tyytyväinen päätökseeni.”

Katri Pietilän äiti perusti vaateliikkeen vuonna 1954. Liike toimi vuoteen 1992 saakka Marttilankadulla, Asikaisen talona tunnetussa kiinteistössä.

JR-Pukimo on siis eläkeikäinen, Pietilä ei. Onko yrittäjällä millaisia tulevaisuuden suunnitelmia?

”On minulla ideoita, mutta ei mitään, mistä haluaisin juuri nyt kertoa”, hän tuumii.