“Hiukan mietityttää, eikö ilman olisi pärjännyt” – Tyrväänkylän koulun kuudesluokkalaiset totuttelivat maanantaina koulunkäyntiin maski kasvoilla

Tyrväänkylän koulun kuudesluokkalaiset Vilja Tiensuu (vas.), Eevertti Nykvist, Siiri Vesala ja Emilia Ylinen aloittivat maanantaina kouluviikkonsa kasvomaskeihin totutellen.

Sastamalan Tyrväänkylän koulun kuudesluokkalaisilla alkoi maanantaina uudenlainen arki. Opettaja jakoi koululaisille ensimmäisellä oppitunnilla neljä kasvomaskia päiväksi käyttöön.

“Paitsi kuljetusoppilaat saivat yhden maskin jo perjantaina, sillä kasvomaskia pitää käyttää myös koulumatkalla”, tarkentaa Siiri Vesala.

Siiri Vesala, Vilja Tiensuu, Emilia Ylinen ja Eevertti Nykvist eivät hihku iltapäivällä riemusta viettäessään välituntia maskit suojanaan, mutta ymmärtävät miksi ne otettiin käyttöön.

“Hiukan silti mietityttää, eikö olisi pärjännyt ilman. Tai eikö olisi riittänyt, että maskeja käyttävät yläasteikäiset”, nelikko miettii.

Neljän kasvomaskin on laskettu riittävän yhdeksi päiväksi. Maskit jaettiin oppilaille pienessä pussissa, ja käytön jälkeen suojus ohjeistettiin heittämään roskiin.

Periaate on, että yhdellä maskilla pärjätään ruokailuun saakka.

“Ruokavälitunnilla saamme olla ilman maskia ja hengitellä vapaammin. Ulkona maskia ei ole pakko pitää, eikä sisäliikuntatunneilla, jos meillä on kovasti sykettä nostattavaa ja hegästyttävää liikuntaa”, Vesala ja Tiensuu kertovat.

Ruokavälkän pidempi tauko tulee oppilaiden mukaan tarpeeseen, sillä ainakin ensimmäisen päivän kuluessa pidempiaikainen hengittely maskin läpi on vaatinut ihan uudenlaista keskittymistä.

“Mutta hyvä puoli on se, että kyllä tähän päivän aikana on selkeästi tottunut”, porukka toteaa.

Kaikki ovat käyttäneet maskeja myös vapaa-ajallaan, esimerkiksi asioidessaan kaupassa tai matkustaessaan joukkoliikenteessä.

“Kotona minulla on kankainen maski, se on paljon pehmeämpi ja mukavampi kuin kertakäyttöinen. Tämä on vähän kova”, Vilja Tiensuu sanoo.

Koronaviruksen aiheuttamiin muutoksiin arjessa on Tyrväänkylän koululla jo totuttu. Ennen maskeja uusiksi on laitettu niin ruokailu- kuin välituntikäytännöt.

“Tottakai toivomme, että tämä tästä muuttuisi normaalimmaksi. On jo kova ikävä harrastuksiin ja siihen, että voi kulkea joka paikassa vapaasti.”

Sastamalan kaupunki laajensi Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän suosituksen mukaisesti maskisuosituksen koskemaan kaikkia yli 12-vuotiaita. Maskien jakelu 6.-9. -luokkalaisille alkoi maanantaina 18. tammikuuta.

Maskeja suositellaan käytettäväksi myös koulukyydeissä, harrastustoiminnassa ja liikuttaessa ihmisjoukoissa, kuten busseissa ja kaupoissa.

Jätä kommentti