Avi määräsi huolehtimaan turvaväleistä Huittisissa

Huittinen, Huittisten keskusta
Huittinen.

Huittisissa velvoitetaan toimijoita varmistamaan, että henkilöt eivät joudu tiloissa keskenään lähikontaktiin.

Aluehallintoviraston määräys perustuu tartuntatautilakiin. Se koskee esimerkiksi elinkeinonharjoittajia. Toimijoiden pitää tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, miten ne estävät lähikontaktit.

Ravintolat eivät kuitenkaan ole päätöksen piirissä. Niiden toiminnan rajoittamisesta päättää valtioneuvosto.

Huittisissa koronatartuntojen ilmaantuvuus on selvästi korkeampi kuin muualla maakunnassa. Aluehallintovirasto teki päätöksensä kuultuaan sairaanhoitopiiriä.

Jos toimintaa ei ole mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla, tiloja ei voi käyttää.

Määräys on voimassa sunnuntaista alkaen viikon ajan.