Kokoontumisajo täytti kaupan pysäköintialueen Sastamalassa

Kokoontumisajo, automiitti
Citymarketin piha täyttyi Sastamalassa lauantai-iltana.

Valtava autoletka poikkesi Sastamalassa lauantai-iltana. Miitin osallistujat täyttivät Citymarketin pihan puoli yhdeksän aikoihin.

Kokoontumisajoista tiedot leviävät usein netin kanavissa. Keskustelupalstojen mukaan letka oli myöhemmin liikkeellä Häijään suunnalla.

Miittiin osallistui arviolta satoja autoja.

Kokoontumisajot työllistävät poliisia

Sisä-Suomessa poliisin tietoon on toukokuussa tullut aiemmin kaksi kokoontumisajoa. Näissä on kirjattu rikosilmoituksia muun muassa ylinopeuksista ja tilanteista, joissa on osoitettu vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan. Kokoontumisajojen aikaan pääteillä liikenne on ollut vilkasta.

    • Jerry

      Onko?
      Aika monen työmatkalaisen mielestä ei. Eikä myöskään niiden viimeisten sivukyläläisten, joilla on pelkästään ruokakauppaan 20-30 km yhteen suuntaan.
      Sen sijaan poliiseja lisää ja matalan kynnyksen puuttuminen kaikkiin rikkeisiin. Valtiokin saisi samalla tuloja sakkojen muodossa.

      • Mullikuhnuri

        Työmatkalaiset saavat verotuksessa vähentää tuloistaan 25 senttiä kilometriltä, jos oman auton käyttö on välttämätöntä. Keskimääräisellä veroporosentilla maksettava tuloveron määrä pienenee vajaat 10 senttiä ajokilometriltä, kun otetaan alentuneiden tulojen vaikutus progressiiviseen veroprosenttiin. Bensaan menee nykyisellä autokannalla keskimäärin 11 senttiä kilometrillä, uudehkoilla paljon vähemmän. Polttoainekulujen muutos ei vaikuta auton muihin kuluihin. Huoltokulut ovat kolmisen senttiä kilometriltä, vakuutusmaksu vaihtelee kuskin ja auton vahinkoherkkyyden mukaan. Siihen, kuten auton pääomakuluihin voi itse vaikuttaa. Verovähennyksellä tuettu yksityisautoilu ei ole liian kallista, jos vertaa mihin tahansa muuhun työmatkan kulkemisvaihtoehtoon, varsinkin kun sitä autoa käytetään muuhunkin kuin pakollisiin työmatkoihin.
        50 kilometrin kauppareissu kerran viikossa (tuskin kukaan tuollaista päivittäin tekee) maksaa vanhalla bensasyöpöllä ritsalla bensakuluina 5 – 6 euroa, uudella kauppakassilla kolmisen euroa.
        Polttoaineen hintaa voisi siis nostaa ilman kohtuutonta haittaa. Siis muuta haittaa kuin hirveä älämölö hupiajelijoiden keskuudessa.

      • Jerry

        Kaikki on siis hyvin?
        Maalla asuvia rangaistaan siitä, että pitävät maaseutua asuttuna.

        Eipä taida kauppareissu olla ainoa syrjäkyläläisen tarve liikkua – se oli vain yksittäinen esimerkki. Lasten harrastukset, vanhempien harrastukset, lääkärikäynnit, jne. jne. maksavat bensan muodossa.
        No, maaseudun hyvinvointi tunnetusti on sivuseikka tietylle ryhmälle kansalaisia ja päättäjiä.

  • Petteri Virtanen

    Voi kumpa työmatkakulut saisikin aina vähentää. Tulkinta vaihtelee veropiireittäin ja voi yhtäkkiä muuttua.

Kommentointi ei ole käytössä.