Karanteenit lisääntyneet Pirkanmaalla, taustalla kaksi syytä

Koronanäytteitä. Kuva: Pauliina Vilenius.

Koronan vuoksi Pirkanmaalla asetettiin viime viikolla karanteeniin yli 700 henkilöä. Luku on noussut verrattuna aikaisempiin viikkoihin.

Taustalla on kaksi selittävää tekijää. Tartunnan saaneiden määrä on kasvanut. Lisäksi erilaisia kokoontumisia on ollut aiempaa enemmän.

Kuluvalla viikolla on ilmoitettu maanantailta 13, tiistailta 21, keskiviikolta 23 ja torstailta 32 tartuntaa. Loppuviikon tilanteen Tays raportoi maanantaina.