Avin määräämät kokoontumisrajoitukset astuivat voimaan muun muassa Sastamalassa ja Punkalaitumella

Tyhjät tuolit
Hankaloituneen tilanteen vuoksi runsaasti tapahtumia on peruttu kokonaan. Kuva: PIxabay.

Vaikea koronatilanne johti kokoontumisrajoituksiin muun muassa Sastamalassa ja Punkalaitumella. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräys astui voimaan torstaina.

Tartuntamäärien kasvu lisää terveydenhuollon kuormitusta ja uhkaa jäljitystoimintaa, mikä voi aiheuttaa riskin epidemian hallitsemattomalle leviämiselle. Avi näkee rajoitukset välttämättömiksi.

Sisätiloissa voi järjestää enintään kymmenen henkilön tapahtumia ja kokouksia. Ulkona maksimi on viisikymmentä henkilöä. Isommissa tilaisuuksissa on noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n ohjeistusta, joka täydentää tartuntatautilain velvoitteita. Määräys koskettaa tietyin edellytyksin myös asiakas- ja toimitiloja.

Avin päätös on voimassa 29. elokuuta saakka.

Aikaisemmin Alueviestissä:

Koronatilanne huonontunut, Pirkanmaa siirtyy leviämisvaiheeseen – Kokoontumisrajoitukset tiukentuvat (3.8.2021)

Tulevat voimaan mm. Sastamalassa ja Punkalaitumella: Avi määräsi kokoontumisrajoituksia (31.7.2021)