Keikyän öljyvuodon paljasti yleisövihje – “Onneksi sitä ei päässyt Huittisten puhdistamolle saakka”

Keikyän öljyvahinko on työllistänyt myös Sastamalan Veden verkostopäällikkö Marko Naskalia ja käyttöpäällikkö Petri Jääskeläistä. Kuva: Alueviestin arkisto / Minna Isotalo

Keikyän Antinahteessa tapahtui torstaina öljyvuoto, jonka seuraukset työllistivät Sastamalan Vettä edelleen perjantaina iltapäivällä.

Sastamalan Veden verkostopäällikkö Marko Naskali kertoo, että kaksi lähialueen pumppaamoa on suljettuna, ja öljyistä vettä poistetaan imuautolla pumppaamoista ja kuljetetaan jatkokäsittelypaikkaan.

”Nyt kun sataa, pitää kaivojen veden korkeutta tarkkailla mahdollisten ylivuotoriskien minimoimiseksi, jotta öljyä ei päädy ojiin.”

Naskalin mukaan Sastamalan Vesi sai torstaina alkuillasta yleisövihjeen, jonka perusteella oli syytä epäillä öljyvuotoa.

”Soittaja valitti öljyn hajua viemärissä. Myös pelastuslaitos hälytettiin paikalle. Vuoto saatiin nopeasti paikallistettua erään kiinteistön alueelle. Neljä pumppaamoa suljettiin”, Naskali kertaa tapahtunutta.

Onni onnettomuudessa oli, että ripeän toiminnan seurauksena saatiin estettyä öljyisen veden pääsy Huittisten jätevedenpuhdistamolle.

”Pelkästään eilisen illan osalta puhutaan useiden tuhansien eurojen kuluista, mutta jos öljyä olisi päässyt puhdistamolle saakka, olisi vanhingon hintalappu vielä huomattavasti suurempi. Puhdistamo olisi pitänyt pahimmillaan sulkea viikoiksi”, Naskali sanoo.

Sastamalan Vedellä ei ollut tietoa siitä, miten öljy on tarkalleen ottaen viemäriin päätynyt ja minkä verran sitä on vuotanut.

Pirkamaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Suikkasen mukaan öljyä on vuotanut viemäriin eräästä alueen öljylämmitystalosta.

”Kyseessä on kertapäästö, joka tapahtui huoltotöiden yhteydessä. Tietääkseni öljyä ei enää valu viemäriin, mutta tilannetta pitää kyllä edelleen tarkkailla”, Suikkanen sanoo.

Suikkanen toteaa, ettei pelastuslaitosta ole tarvittu Keikyässä tapahtuneen tiimoilta enää perjantaina, vaan tilanne on ollut Sastamalan Veden hallinnassa.

Pelastuslaitoksellakaan ei ole tietoa viemäriin vuotaneen öljyn määrästä.