Akkuklusterihanke edellyttää notkeaa päätöksentekoa Kokemäellä

Kokemäki
Kokemäki.

Kokemäellä on vireillä akkuklusterihanke. Kaupunki ja Æsir Technologies allekirjoittivat aiesopimuksen syksyllä.

Yhtiö suunnittelee hydroksointilaitoksen ja akkutehtaan rakentamista. Kaupungin vastuulle jää tarvittavan infrastruktuurin toteuttaminen tontille.

Kaupunki ei ole merkinnyt ensi vuoden talousarvioon eikä taloussuunnitelmiin varausta hankkeen kaavoitukseen tai rakentamiseen liittyen. Tämä johtuu vielä vahvistamattomista suunnitelmista kustannusarvioineen ja rahoitusratkaisuineen. Käsittelyn yhteydessä on kuitenkin tuotu esille, että kaupunki varautuu tekemään nopeallakin aikataululla muutoksia talousarvioon hankkeen niin vaatiessa.

Kaupunginhallitukselle esitetään, että se sitoutuu edistämään omalla toiminnallaan Æsir Technologiesin tavoitetta. Kaupunginhallitus tulee tekemään valtuustolle tarpeellisiksi katsomiaan muutosesityksiä hankkeen kokonais- ja rahoitussuunnittelun tarkennuttua.

Poimintoja