Vammalan pohjoispuolelle hiihtämään Pariisista saakka – Kiitosta Lousajan vaatimattomille latumiehille

Hiihtoharrastajat keräsivät Heikki Haapaselle (keskellä) bensarahaa, jotta kelkalla ei tarvitsisi ensi talvena ihan omaan piikkiin ajella. Lahjoituksen antoi Merja Kuusisto. Vasemmalla hiihto- ja talkoomies Markku Luukkanen.

Viime keväänä toimituksen sähköpostiin tupsahti juttupyyntö. Lukijamme toivoi juttua Lousajan latumiehistä. Hän kiitteli, miten mukavaa oli hiihdellä useiden kilometrien mittaista latulenkkiä Vammalan pohjoispuolella. Latuprofiili kun sopi mainiosti iäkkäämmälle sivakoijalle ja maisemat olivat paikoin kuin Lapissa.

Tuolloin latumiehiä oli vaikea saada haastatteluun, eikä temppu meinannut onnistua tänä vuonnakaan. Syy siihen on hyvin yksinkertainen: miehet eivät halua tehdä itsestään numeroa.

Hieman yllättäen toimittaja sai kutsun kakkukahville. Heinon Leipomon tiloissa tapaan Heikki Haapasen ja Markku Luukkasen. Tänäkin talvena Heikki on vetänyt latuja moottorikelkkansa avulla hiihtäjien iloksi. Taustatukea on antanut tarvittaessa lumetuksesta vastaava Markku.

Jutustelun myötä käy selväksi, että miehiä motivoivat alueen pitkät hiihtoperinteet sekä halu tuottaa iloa kanssaihmisille.

”Vammalan pohjoispuolella hiihdeltiin latuja jo ainakin 1950-luvulla. Rautaveden ladun pohja oli vanhaa tukkitietä”, Markku kertoo.

”Ja 60-luvulla jollain pätkällä oli jo valaistusta”, lisää Heikki.

Urakka laajeni Jokisen pellolta Lampisuolle

Heikki Haapanen kelkkoineen alkoi talkoilla latujen parissa viitisen vuotta sitten. Hän kertoo, miten kylänmiehet Kallialan Vesasta pyysivät ensin tekemään lapsille pienen lenkin Jokisen pellolle.

”Seuraavaksi pyydettiin latua Lampisuolle, ja siitä se sitten lähti. Markku ideoi yhtenäisen ison lenkin, jolla on mittaa noin 15 kilometriä.”

Tänä talvena hiihtäjiä on ollut Markun mukaan noin 2000. Ladulla on tavattu myös naapurikuntien ihmisiä, ja onpa Lousajan suuntaan tultu talviurheilemaan Pariisista asti.

Lousajan kuntoradan latuosuus lienee tutuin osuus lenkistä. Useimmat lähtevät sivakoimaan Koisportaantien päästä, mutta varsinkin alueen asukkaat osaavat reitille muistakin suunnista.

”Innostunutta palautetta on tullut siitä, miten varsinkin Lampisuon latu sopii hyvin meille elämää nähneille, kun ei ole isoja mäkiä. Maisematkin vaihtelevat, peltoaukeita lukuunottamatta saa hiihdellä metsän suojassa”, Markku sanoo.

Mukavia elämänkokemuksia ja maanomistajille kiitosta myös

Eläkeläiset Heikki Haapanen ja Markku Luukkanen tuumaavat, että latujen tekeminen ja se, että ihmiset niitä paljon käyttävät, kuuluu heidän tapauksessaan sarjaan mukavia elämänkokemuksia.

”Emme ole koskaan työelämässäkään saaneet niin paljon kiitosta ja kuulleet niin paljon kivoja sanoja kuin näissä latuhommissa.”

Heikki toteaa, etteivät kaikki kehut tosin kuulu heille.

”Suurkiitos maanomistajille, että on saatu latua heidän maillensa vetää. Kaikki ovat suhtautuneet myötämielisesti hiihtoinnostuksen ylläpitämiseen.”

Laturaivoa tai muutakaan ikävää ilmiötä ei Markun mukaan ole esiintynyt. Heikki miettii hetkisen ja tuumaa, että olisi hyvä, jos kävelijät ja koiranulkoiluttajat malttaisivat hiihtokaudella pysyä poissa ladulta.

”Kaupungilta on tulossa alueelle ensi syksynä kylttejä, jotka ohjeistavat tässä asiassa. Hiihtokausi kun on kuitenkin niin lyhyt.”