Apurahat, Artikkelittoimitus

Kiikkalaisen käsityöperinteen vahvistamiseen 3 000 euroa – Rukkiviikko tekee paluun kylälle

Kiikkalaisen käsityöperinteen vahvistamiseen 3 000 euroa – Rukkiviikko tekee paluun kylälle

Kiikka.

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto on jakanut apurahoja.

Sastamalasta Kiikan Nuorisoseura sai 3 000 euroa. Tuki on osoitettu kiikkalaisen käsityöperinteen vahvistamiseen ja Rukkiviikon järjestämiseen.

Rukkiviikkoa on vietetty kylällä viimeksi 1990-luvun puolivälissä. Sen yhteydessä pidettiin myös tukkilaiskisat, jotka keräsivät lähes tuhatpäisen yleisön. Tänä kesänä viikko järjestetään 6.-12. kesäkuuta.

Tekemistä suunnitellaan koko perheelle. Tässä vaiheessa on jo tiedossa muun muassa rukkien esittelyä ja kehruunäytös, maalaistori sekä Mimin ja Kukun ynnä Duo Kovarallin konsertit. Ohjelman valmistelu jatkuu kevään mittaan.

Apurahoja jaettiin yhteensä lähes 1,3 miljoonaa. Saajia on 93. Hakemuksia tuli lähes 1 170 ja niiden yhteenlaskettu summa oli miltei 23,5 miljoonaa.

Jätä kommentti

css.php