Huittinen isosti esillä asuntomessuilla – Elinvoimajohtaja ei pidä mahdottomana pienimuotoisten messujen järjestämistä myös Huittisissa

Näin näyttävästi Huittisten kaupunki tervehtii Naantalin asuntomessualueelle saapuvia kävijöitä heti messuportilla.

Naantalin asuntomessuilla loppukesän aikana vierailleet eivät ole voineet välttyä Huittisten kaupungin markkinoinnilta.

Heti asuntomessujen sisäänkäyntiportin vieressä komeilee lähes viisi metriä korkea taulu, jossa Muukalaiset lupaavat rikasta elämää ja edullista asumista Huittisissa. Messualueella Huittinen on mukana Know Your Hoodsin yhteisosastolla.

Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peippo kertoo, että Huittinen halusi näkyvyyttä asuntomessuilla erityisesti messujen sijainnin vuoksi.

”Osallistuimme vuonna 2018 Porin asuntomessuille Satakuntaliiton yhteisosastolle. Nyt kun messut ovat taas näinkin lähellä kuin Naantalissa, halusimme olla sielläkin mukana.”

Mahdollisuus tavoittaa tärkeää kohderyhmää

Elinvoimajohtaja näkee, että asuntorakentamiseen ja -sisustamiseen keskittyvässä, Suomen suurimmassa asumisen tapahtumassa vierailee paljon Huittisille tärkeää kohderyhmää ja potentiaalisia muuttajia.

”Viime vuonna Lohjan Asuntomessuilla oli noin 80 000 kävijää ja ennen korona-aikaa asuntomessujen kävijämäärä oli reippaasti yli 100 000 henkeä. Naantalissa kävijämäärää tulee kasvattamaan se, että messujen sisällä järjestetään lisäksi Venemessut”, Peippo kertoo.

Asuntomessujen tutkimuksen mukaan noin 30 prosenttia kävijöistä suunnittelee talon rakentamista tai heillä on jo rakennusprojekti käynnissä ja messuilta haetaan ideoita.

”Kävijämäärästä yli 70 prosenttia tulee noin 100 kilometrin säteeltä. Messujen järjestäjä odottaa paljon messuvieraita Turun talousalueelta sekä Tampereen, Porin ja Salon suunnalta”, Peippo tietää.

Lisää tunnettuutta Huittisille

Keväällä julkaistussa Seutukaupunkiverkoston teettämässä vetovoimatutkimuksessa Huittinen sijoittui muihin Seutukaupunkeihin nähden selvästi alle puolenvälin, mutta suunnilleen samoille kohdin Loimaan ja Sastamalan kanssa. Tutkimuksessa mitataan esimerkiksi kaupungin tunnettuutta ja imagoa.

”Ne, jotka tuntevat Huittisten kaupungin, heillä on meistä positiivinen mielikuva. Tavoitteenamme on kasvattaa kaupungin tunnettuutta, mikä on pitkäjänteistä työtä ja maksettu markkinointi on vain osa sitä”, Peippo sanoo.

Myös asuntomessuilla markkinointia tehdään monikanavaisesti. Know Your Hoods -yhteisosastolla mukana oleminen kustantaa kaupungille 2000 euroa ja heti portilla oleva signware-taulu hieman alle 5400 euroa.

”Yhteisosasto on meille erinomainen ja edullinen tapa saada osasto messuille. Know Your Hoods on hoitanut kaiken, esimerkiksi esittelijät. Pääsisäänkäynnin ja messubussien kääntöpaikan yhteyteen sijoittuva taulu on puolestaan paikalla, josta kaikki messuvieraat voivat nähdä mainoksen”, Peippo kertoo.

Lisäksi kaupunki on käyttänyt messujen aikana radiomainontaan 2900 euroa ja Huittisvisan sisältävään some-kampanjaan 100 euroa. Lisäksi kaupunki on panostanut matkailuvideon somemarkkinointiin 200 eurolla.

”Huittisvisaan on tullut jo toista tuhatta vastausta”, Peippo iloitsee.

Entä voitaisiinko asuntomessut kokea tulevaisuudessa Huittisissa? Peippo toppuuttelee ajatusta.

”Ainakaan toistaiseksi Huittinen ei ole hakemassa asuntomessukaupungiksi, vaikka tällaisiakin ideoita olen kuullut. Sen sijaan pienimuotoisten messujen toteuttaminen ei ole ollenkaan mahdoton ajatus. Keväällä hyväksyttiin uusi Sahkon pohjoisosan asemakaava, jossa olisi paljonkin potentiaalia, elinvoimajohtaja pohtii.