Varkaat iskivät kolmeen Puistokadun liikkeeseen samana yönä – ”Sastamalan mittakaavassa harvinaista, silminnäkijähavaintoja kaivataan”, poliisi sanoo

Kuvituskuva Puistokadulta.

Sastamalan Vammalassa vietiin tavaraa kolmesta keskustan kauppaliikkeestä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Murtovarkaiden kohteeksi joutuneet vaateliike Moda Villa, urheiluliike Neon Sport sekä Puistokatu 8:ssa sijaitseva kauneushoitola ovat kaikki Puistokadulla.

Rikoskomisario Antti Leppilahti ei puhu liikkeistä nimeltä, mutta vahvistaa tapahtuneen. Yritysten nimet ovat tulleet Alueviestin toimituksen tietoon muuta kautta.

Leppilahden mukaan rikoksen ajankohta osuu yöllä kello puoli kahden ja puoli neljän välille.

Leppilahti ei voi tutkinnallisista syistä johtuen avata tekotapaa, eli sitä, miten vorot ovat päässeet kohteisiin sisälle.

”Samat tekijät ovat todennäköisesti olleet asialla. Hyvin lyhyen ajan sisällä isketään kolmeen kohteeseen pääkadun varrella aivan yhdinkeskustassa. Tämä on Sastamalan mittakaavassa hyvin harvinaista”, Leppilahti toteaa.

Tavaraa on liikkeistä viety siinä määrin, että kohteissa on oltu jonkin aikaa, Leppilahti epäilee. Tekijöitä on myös ollut enemmän kuin yksi.

”Arvioisin, että tekijät ovat hääränneet sisällä liikkeissä ainakin 10 minuuttia. Tekijöillä on myös pitänyt olla auto, joka on ollut kohteen lähellä ja jolla he ovat kuljettaneet tavarat pois.”

Leppilahden mielestä tapahtunut rikos on erikoinen siksikin, että Puistokadulla on jonkin verran liikennettä myös yöaikaan. Eli kiinnijäämisen riskiä on.

”Kiinteistöissä ja keskustan alueella on myös kameravalvontaa, ja alamme nyt käydä kuvamateriaalia läpi”, hän kertoo.

Poliisi toivoo myös silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta. Koska tutkintaa tekevien poliisien tavoittaminen puhelimitse voi olla haastavaa, kannattaa havainnoistaan ilmoittaa Leppilahden mukaan poliisille sähköpostitse osoitteeseen: rikosvihjeet.pirkanmaa.sisa-suomi@poliisi.fi

”Anastetun tavaran arvo tuhansia euroja”

Neon Sportin yrittäjä Klaus Hiirijoki kertoo liikkeestään viedyn parikymmentä erilaista tavaraa tai vaatetta sekä käteiskassan.

”Onhan tämä todella poikkeuksellista, että varkaat käyvät kolmessa liikkeessä samana yönä – ja aivan kaupungin keskustassa”, hän harmittelee.

Hiirijoen mukaan hänen liikkeestään vorot eivät saaneet irti niin suurta saalista kuin vaateliikkeestä, mutta autoa Neon Sportista viedyn omaisuuden kuskaamiseen on tarvittu.

”Varkaat veivät paljon naisten ja miesten Tommy Hilfiger ja Marc O ’Polo -tuotteita. On viety vaatteita, huppareita, takkeja ja laukkuja. Yhteensä anastetun tavaran arvo on tuhansia euroja”, Moda Villan yrittäjä Mirva Vali puolestaan kertoo.

Hän toivoo ihmisten ilmoittavan hänelle tai poliisille, jos he törmäävät epämääräisiin uusien merkkivaatteiden kaupittelijoihin.

”Varkaat tiesivät, mitä hakevat. Vain tietyt merkkituotteet kelpasivat. Tulee sellainen olo, että joku on käynyt liikkeessä jo aiemmin katsomassa valikoimaa”, Vali miettii.

Artikkelia on päivitetty yrittäjien kommenteilla klo 10.40.