Sastamala on kansallislinnun kaupunki – Muuttolintujen seuraajille pääsiäisen aika on suurta luonnon näytelmää

Sastamala on kuulu joutsenistaan ja monipuolisesta luonnosta alan harrastajien keskuudessa. Tänne tullaan kauempaakin katsomaan lintuja, hakemaan elämyksiä ja kuvaamaan sekä kiikaroimaan muun muassa kansallislintua. Kuva: Hannu Moilanen.

Alkanut kesäaika yllätti monet lumisuudellaan maaliskuun lopulla. Maaliskuun puolivälin tienoilla kevät oli jo vilauttanut parasta puoltaan lämmöllään. Kesä toki monesti keikkuen tulevi, niin nytkin. Pääsiäisen sää näyttää vallan aurinkoiselta. Muuttolintujen seuraajille pääsiäisen aika on myös osa suurta luonnon näytelmää, monet linnut kun palaavat pesimäseuduilleen.

Maaliskuun puolivälin lämmön myötä tänne jo kiirehtineet muuttolinnut kärvistelevät nyt ilta- ja yöpakkasten kourissa. Pellot ovat vielä lumessa ja maakin jäässä, samoin monet järvet. Niukat virtapaikat eivät pitkään elätä suurempia lintumääriä, varsinkaan laulujoutsenten massoja. Kurkikin uskaltautui näille main vasta ihan maaliskuun lopulla, liian aikaisin ehkä sekin.

Tutut varhaiskevään vesilinnut telkät ja isokoskelot ovat uiskennelleet Sastamalan sulamaisemissa jo muutaman viikon, kalaa ja kasvisravintoa virtapaikkojen pohjilta sentään löytyy.

Usein pirteät västäräkit ovat tuoneen kevään jo varhain maaliskuulla, nyt ei tuttuja pyrstönheiluttajia oikein näy, hyönteisiä kun ei ravinnoksi voi vielä olla. Huhtikuun alussa Sastamalassa sentään jo havaittiin ensimmäiset muuttajat.

Rautavesi ja Liekovesi ovat olleet kohtalaisen suuren virtaussäännöstelyn kohteena tänä keväänä. Variksilla ja naakoilla on ollut oikein ”kurmeepöytiä” tarjolla alhaisen vedenpinnan vuoksi, simpukat maistuvat linnuille hyvin. Kuva: Hannu Moilanen.

Pöllökeväästä kuuluu mukavia

Hanhien päämuutto on tovin myöhässä Sastamalan seudullakin. Usein suuria määriä eri hanhilajeja viivähtää ja ruokailee näillä vesillä ja pelloilla jo maaliskuulla. Tuttu kanadanhanhi tuli maisemiin jo tovi sitten, muutaman muun hanhilajin tunnustelijoiden kanssa. Pääsiäisen aika tuonee tähänkin suuren muutoksen, kannattaa kuulostella ja katsella taivaalle.

Pöllökeväästä kuuluu mukavia, helmipöllö paikoin puputtaa, puputtanut jo helmikuulta. Muitakin pöllölajeja kuuluu olevan mukavasti Sastamalankin seudulla. Myyrävuodesta povataan hyvää, lihansyöjäpöllöt kun elävät pitkälti myyräravinnolla.

Myös isohkot pulmuparvet ovat ilahduttaneet Sastamalan seudulla alan harrastajia. Haikaroita on nähty myös harvakseltaan sulapaikkojen reunoilla ruokailuhommissa, rantojen pikkukalat ovat niiden herkkua.

Kohtapuolin kuitenkin tiaiset ja pikkuvarpuset valtaavat pesäpöntöt asumusten tuntumissa ja kolopaikat metsissä. Ensinäyttöjä on jo parhaista kohteista ollut, varsinkin niistä jonne aurinko päivisin paistaa ja lämmittääkin lentoaukon mukaisesti.

Laulujoutsenet palaavat mm. Sastamalan ja Huittisten seuduille riemurinnoin jo varhaiskeväällä. Muutto jatkuu jopa toukokuulle asti. Kuva: Hannu Moilanen.

Laajat peltoalueet ja vesistöt houkuttavat Sastamalaan

Sastamalan seutu ympäristöineen ja Kokemäenjoki ovat keväisin monen luonto- ja lintuihmisen kohde. Laajat peltoalueet ja vesistöt tuovat alan ihmisiä tänne seuraamaan luonnon näytelmää. Seudun maine kasvaa vuosi vuodelta. Tunnettua on, että täällä tapaa laulujoutsenia kaikkein varmemmin Pirkanmaalla.

Viime vuosina on yleistyneet myös hanhien ja vesilintujen suuret parvet. Niissä riittää myös katsottavaa ja kuultavaa, vaikkei luontoa kovin hyvin tuntisikaan.

Sastamalaa voisi varmaan kutsua jo kansallislinnun kaupungiksi. Sen verran yleinen laulujoutsen täällä on. Muutos on ollut merkittävä allekirjoittaneen silminkin, reilussa kahdessakymmenessä vuodessa pesivä kanta on täällä yleistynyt merkittävästi.

Aurausviittojen kupeessa leiskuu nyt lempi pelloilla. Laulujoutsenet luovat parisuhteita tai lujittavat elämän pituisia liittojaan keväällä tarkoin rituaalein. Löytyisikö näille Kiikassa kuherteleville linnuille vielä pesäpaikka näiltä seuduilta? Kuva: Hannu Moilanen.
Kiikan pelloilta on pongattu tänä keväänä laulujoutsenia runsaasti sulapaikoilta ruokailemassa. Taustalla Kokemäenjoki. Kuva: Hannu Moilanen.

Teksti: Hannu Moilanen.

  • Kirsti Lahti

    Meidän pihaan oli eksynyt kyykäärme paistattelemaan päivää Pitkäperjantaina . Klo 17.00 kohtasi loppunsa. Koskaan aiemmin ei ole pihaan eksynyt. Nyt oli luntakin vielä pihassa.

Kommentointi ei ole käytössä.