Yöhoidon siirtyminen Häijäästä Ojansuulle viivästymässä – syy kaupungin mukaan tilatekninen

Kuvituskuva Ojansuun päiväkodilta.

Sastamalassa on päätetty siirtää varhaiskasvatuksen yöhoito Häijään päiväkodista Ojansuulle. Sivistyslautakunta linjasi asiasta alkuvuodesta.

Yöhoidon piti loppua Häijäässä ja alkaa Ojansuun yksikössä 1. elokuuta 2023. Nyt siirto on kuitenkin viivästymässä.

Taustalla on kaupungin mukaan tilatekninen syy. Siirto Ojansuuhun edellyttää sprinklerijärjestelmän lisäämistä yhden ryhmän tiloihin sekä turvallisuusselvityksen tekemistä yksikköön. Kaupungin Häijään ja Ojansuun päiväkodin huoltajille lähettämän tiedotteen mukaan tarvittavia toimenpiteitä ei saada tehtyä ajoissa, joten yöhoidon siirtäminen tulee viivästymään.

Kaupungin arvion mukaan yöhoito alkaisi Ojansuussa tammikuussa 2024.

Siirron taustalla on vaikuttanut kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Lauri Tapion viime vuoden maaliskuussa jättämä valtuustoaloite. Sen mukaan päiväkodissa yöhoidossa olevista lapsista 80 prosenttia asuu läntisellä alueella. Aloitteen allekirjoittivat myös Jari Kortelahti (kok), Timo Haapanen (vas), Jenni Jokinen (sd) ja Pentti Jarkko (kesk).

Poimintoja