Huittisten kaupunginvaltuuston kokous viime maanantaina oli lyhyt ja ytimekäs, vaikka asialistalla oli niinkin iso päätös kuin Loiman alakoulun lakkauttaminen.
Kuten ainut Loiman koulun puolesta puheenvuoron pitänyt Aarno Korpela (sdp) totesi, koulun lakkauttaminen on ollut tiedossa jo valtuustokauden alusta lähtien ja valtuutetut hyväksyivät koulun lakkauttamisen yksimielisesti.
Korpela näki, että koulu on näivetetty sillä ratkaisulla, että Loimaan jo vuosikymmeniä sitten laaditusta asemakaavasta ei ole hyväksytty edes osaa.
”Minun piti pistää karvahattu päähäni ja todeta, että olen erittäin pahoillani siitä, että Loiman koulu loppuu. Toivon, että koulurakennusta ja tonttia ei myydä, koska rakennus on hyväkuntoinen ja sille on helposti osoitettavissa muutakin käyttöä”, Korpela totesi.
Koko perusopetuksen palveluverkko syyniin
Mikko Kaunisto (vas) nosti samassa yhteydessä esille taustalla käynnissä olevan, muuta kouluverkkoa koskevan valmistelun. Hän koki, että valtuutettuja on pidetty asian suhteen pimennossa.
”Kun suunnitelmaa lähdetään viemään eteenpäin, niin tulisi muistaa vajaa kolme vuotta sitten edellisen valtuuston tekemä linjaus, että Lauttakylän koulu on Lauttakylän koulun alueen oppilaille ja Loiman koulu liitetään siihen alueeseen.
Jo silloin oli tiedossa nykyiset ongelmat kuten oppilasmäärän vähentyminen, korkojen nousut ja koulujen kulut ja silloinen kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa totesi yksiselitteisesti, että Lauttakylän koulu rakennetaan sen alueen oppilaille ja kyläkoulujen ihmisten ei tarvitse pelätä oman koulunsa puolesta”, Kaunisto muistutti.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouni Isotalo (kok) avasi perusopetuksen palveluverkkoselvityksen aikataulua ja huomautti, että muutostilanteessa henkilökunnalle on pidettävä yt-neuvottelut, jotka ovat jo käynnissä.
”Hallitus ja sivistysvaliokunta ovat käyneet aiheesta iltakoulun ja kuntalaisia informoidaan 12. päivä kuluvaa kuuta. Ennakkovaikutusten arviointi on käynnissä ja lisää infotilaisuuksia tulee maaliskuussa. Päätöksenteko etenee kevään kuluessa”, Isotalo kertoi.
Kaksin kappalein aloitteita
Valtuustossa jätettiin kaksi valtuustoaloitetta. 12 valtuutetun allekirjoittama yhteinen valtuustoaloite koski Huittisten alueen palo- ja pelastustoimen nostamista Huittisten kaupungin edunvalvontasuunnitelmaan keskeiseksi aiheeksi 2024 vuodesta eteenpäin.
”Palo- ja pelastustoimen kehittäminen Huittisten alueella tulee nostaa kaupungin tärkeimpien edunvalvontakohteiden joukkoon kokonaisuudessaan. Kaupungin tulee omalta osaltaan vastata parhaasta mahdollisesta toimintaympäristöstä kuten palo- ja pelastustoimen kiinteistöistä. Kaupungin tulee edistää sopimuspalokuntalaisten asemaa ja omalta osaltaan edesauttaa uusien, varsinkin nuorten henkilöiden saamista mukaan toimintaan”, Mikko Kaunisto luki.
Seppo Peltolan (kesk) valtuustoaloite koski seinämuraalin maalauksen toimenpideluvan hakua Satakunnan museotoimelta.
Peltola kertoi, että Lauttakylän lukion seinälle on suunnitteilla huittislaissyntyistä saksofonitaiteilija Jukka Perkoa esittävä muraali.
Kaupunki kutsuu keskustelemaan
c kello 18.00 Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksen Risto Ryti -salissa.
”Huittisten kaupungin perusopetuksen viimeisin palveluverkkoselvitys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa marraskuussa 2020. Vaikka päätöksestä ei ole kuin muutama vuosi aikaa, on kunnan toimintaympäristö muuttunut huomattavasti. Nykyinen kouluverkkosuunnitelma kaipaa päivittämistä, koska syntyvyys putoaa oletettua voimakkaammin ja kaupungin taloushaasteet ovat kasvaneet. Suunnitelman päivittäminen koskee alakouluja. Vuoteen 2030 mennessä alakoulujen oppilasmäärä tulee vähenemään noin 200 oppilaalla. Tämän sekä kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi nykyistä alakouluverk-koa tulee tarkastella kriittisesti”, kutsussa todetaan.
Tilaisuudessa kerrotaan alakouluverkkosuunnitelman 2030 valmistelusta ja eri kouluverkkovaihtoehdoista sekä kuullaan kuntalaisten näkemyksiä asiaan. Kutsujina toimivat sivistysjohtaja Eija Mattila ja kaupunginjohtaja Viveka Lanne.