Tammikuun alussa sastamalalaisella maidontuottaja Jari Haapamäellä alkoi pitkä piina, jonka seurauksena maitotilan yli satapäinen karja väheni 24 eläimellä ja vahingot kaikkineen kohoavat kymmeniin tuhansiin euroihin. Syyksi paljastui lopulta botulismi, johon ei ole hoitoa. Haapamäen karja sai tartunnan mitä todennäköisemmin rehun mukana.
”Säilörehu niitetään 12 metriä leveällä niittokoneella ja jos heinän joukossa on esimerkiksi kuollut peura, kettu tai jänis, sitä ei voi mitenkään huomata”, selvittää Jarin isä ja tilan entinen isäntä Pertti, joka vaimonsa Seijan kanssa auttaa edelleen säännöllisesti maitotilan töissä.
”Ja tällä seudullahan riistaa riittää”, Seija huomauttaa.
Kun Jari 9.1. meni aamuaskareilleen, hän huomasi yhden lehmän halvaantuneen, ja soitti paikalle kunnaneläinlääkäri Penita Pilven. Hoidosta huolimatta lehmä kuoli. Sen jälkeen lehmiä ja vasikoita alkoi kuolla yksi toisensa perään.
”Kahden viikon ajan oli yhtä painajaista mennä aamulla navettaan ja löytää jatkuvasti kuolleita, tai puolikuolleita eläimiä. Kyllä siinä usko alkoi olla koetuksella”, Jari kertaa ja kiittelee eläinlääkärin perusteellista toimintaa.
”Hän se ensimmäiseksi alkoikin epäillä botulismia ja otti näytteitä, ja keskusteli kollegoidensa kanssa. Yksi lehmä sitten lähetettiin Helsingin yliopistolle avattavaksi, ja botulismi vahvistui”, Jari selvittää.
Haapamäen väki antaa Penita Pilvelle kiitosta.
”Hän oli meille paitsi suurena apuna, myös tukena koko prosessin ajan, ja huolehti kaikki tutkimukset loppuun saakka”, Jari sanoo.
Koska alkuun ei tiedetty mikä eläimiä vaivaa, Jari kielsi lomittajien ja kaikkien muidenkin ulkopuolisten tulon navettaan, eivätkä he itsekään käyneet missään.
”Ajattelin, ettemme ainakaan levitä sitten mitään tautia eteenpäin”, hän selventää.
”Lehmille alettiin syöttää pelkästään kuivaa heinää, ja maito meni ongelmajätteeseen. Ja paljon sitä sinne niiden piinaviikkojen aikana menikin, noin 50 000 litraa”, hän harmittelee.
Seijalle nousee kyyneleet silmiin edelleen, kun hän muistelee tammikuuta.
”Koitin hoitaa sairastuneita lehmiä ja saada niitä syömään tai juomaan edes vähän. Ainoastaan kuusi sairastunutta selvisi, ja niistä onkin tullut kovin hellyydenkipeitä”, hän juttelee ja rapsuttaa Oliivi-lehmää, joka on yksi niistä parantuneista.
”Luulen, että terveinäkin selvinneet lehmät aistivat silloin tammikuussa, että kaikki ei ole kunnossa. Ne olivat mielestäni hieman apeita”, hän muistelee.
Haapamäet eivät tee säilörehua itse, vaan käyttävät urakoitsijaa. Vielä ei ole tietoa, korvaako urakoitsijan vastuuvakuutus tappion.
”Meillä on ainoastaan suppea maatilavakuutus, joten siltä suunnalta korvauksia ei ole tulossa”, Jari kertoo.
Saastunutta säilörehua menee hävitettäväksi noin 211 kuutiota, jonka rahallinen arvo liikkuu 15 000 euron kieppeillä.
”Sellaiseen määrään tarvitaan 13-15 hehtaarin viljelyalue”, selvittää Pertti.
Kuolleet eläimet kuskattiin Haapamäen tilalta Honkajoelle hävitettäväksi. Yhden aikuisen eläimen kuljetus maksaa noin 150 euroa.
”En ole vielä laskenut tapahtumaketjun tappioita yhteen, mutta veikkaan että 50 000 euroa on aika lähellä”, Jari uskoo.
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi Haapamäen tilaa kohdanneesta tragediasta helmikuun lopulla, ja sen seurauksena monet maitotilalliset ovat olleet yhteydessä Jariin.
”Ihan uskomatonta, miten paljon henkistä tukea ihan vierailtakin ihmisiltä on tullut, ja jopa konkreettista apua esimerkiksi rehun muodossa. Olemme kaikista yhteydenotoista hyvin kiitollisia”, hän sanoo.
Ilo on palannut Jarin olemukseen, kun hän harppoo navetan käytävillä. Juttelee ja rapsuttelee Typyä, Tyrniä, Ruusua, Piitua ja Ruusaa.
”Ja tämä Soihtu tässä poikii pian”, hän näyttää. Jari tuntee kaikki lehmänsä nimeltä, ne uudetkin. Kuolleiden lehmien tilalle hän on nimittäin ostanut jo 19 uutta lypsävää, ja neljä hän aikoo vielä hankkia.
”Jokainen lehmä on yksilö. Ne ovat myös kavereita, ja tietysti toimeentulon tuojia. Olen onnellinen, että uudet tulokkaat ovat sopeutuneet niin hyvin uuteen paikkaan”, Jari toteaa ja aloittelee ilta-askareiden valmisteluja. Kun 63 lypsävää on hoidettu, tilatankissa on taas noin 1500 litraa maitoa, päivän saldo. Ja sitä ei kaadeta enää ongelmajätteeseen.
Tämä on kamala tapaus. Syy sentään selvisi, vaikka perussyy jääkin pimentoon. Jotta mikä siellä rehun seassa oli myrkkyjä alkanut kehittää. Näitä nopeita ja suuria koneita ei ruohon joukosta pääse pakoon mikään siellä joukossa piilevä elollinen eikä eloton. Hautovat emolinnutkaan, eivät jätä muniaan vaikka niillä muutaman sekuntti olisi aikaa kohota siivilleen. Sammakoita, myyriä ja hiiriä pilkkoutuu paljon. Peuranvasa myös peittyy niin ovelasti, ettei sitä näe ollenkaan. Isompikin kenties hyvässä mätänemisvaiheessa oleva eläin, samaan talteen joutuu sekin. Vaihtoehdot vaan ovat vähissä. Suuri karja syö paljon, eikä heinäseiväsaikaan ole paluuta. Näitä on varmaan tapahtunut muuallakin, mutta yhden tai parin eläimen kuoleman syy on tarkemmin tutkimatta. Se kun ei ole suinkaan ilmaista sekään. Rehun joukkoon joutuneet koneissa pilkkoutuneet alumiinitölkit myös aiheuttavat tuskallisen kuoleman joutuessaan eläimen ruuan sekaan. Älkää siis heitelkö näitä mihinkään, kaikki kierrätykseen vaan. Voimia Jarille ja vanhemmilleen!