
Tyrvään Pappilan Kivinavetan näyttelyssä on viiden hyvin erilaisen taiteilijan teoksia.
Taiteilijat Osmo Rauhala, Sakari Vinko, Joel Sievers, Johanna Lumme ja Vilma Pimenoff tarjoavat töidensä kautta mahdollisuuden nähdä asioita aivan uusista näkökulmista.

Näyttelyn nimi 5 Katsetta onkin osuva.
”Kiitän ja kehun järjestäjiä, he ovat itsenäisiä ja itsepäisiä”, naurahti taiteilija Osmo Rauhala tyytyväisenä näyttelyn lopputulokseen avajaispäivänä.
”Jos on liian looginen, ei varmasti saa hyvää aikaiseksi – te olette lähteneet oikealla jalalla liikkeelle”, hän kiitteli Tyrvään Pappilan omistajapariskuntaa Kirsi-Marja ja Jarmo Niemistä.
”Tämä on Kivinavetan ensimmäinen yhteisnäyttely. Halusimme rikkoa totuttua, ja tuoda tähän kesään jotakin erilaista. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa nähdä asioita – joku näkee yhdellä tavalla, toinen toisella tavalla”, Kirsi-Marja Nieminen luonnehti.
”Aiemmin täällä on ollut esillä aina yhden taitelijan töitä kerrallaan. Osmo Rauhala oli itse asiassa ensimmäinen, joka piti täällä taidenäyttelyn. Halusimme hänet mukaan tänäkin kesänä, ja lisäksi halusimme antaa mahdollisuuden myös nuoremmille taiteilijoille”, lisäsi Jarmo Nieminen.
”Näyttelyn järjestäminenkin on aina luomisprosessi – tätä tehdään tunteella”, Niemiset totesivat.


5 Katsetta taidenäyttelyn kiertämiseen kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää ja koettavaa on paljon.
Puhuttelevat ja ajatuksia herättävät taideteokset haastavat katsojan pohtimaan näkemäänsä.

Näyttelyssä uskalletaan ravistella totuttua ja ottaa rohkeasti kantaa ajankohtaisiinkin asioihin.
Taiteilijoiden teoksissa näkyy etsiminen ja heittäytyminen – jotkut niistä herättävät enemmän kysymyksiä, kuin antavat vastauksia.
Ja niin on tarkoituskin. Katsoja voi pysähtyä tutkimaan niin riimukirjoitusta, installaatioita, hersyvää värileikittelyä kuin realismiakin yllätyksellisissä ympäristöissä – lisäksi luonnon inspiroimia värejä ja lumoavaa sadunomaisuutta.
Kivinavetta miljöönä on vaikuttava, ja tarjoaa sopivat ja tunnelmalliset puitteet tasokkaalle taidenäyttelylle.
Tyrvään Pappilan Kivinavetan taidenäyttely
Auki 5.6.- 11.8. 2024
Ma-La klo 11-18
Su klo 11-16
