”Rajat ja rakkaus kulkevat käsi kädessä” – Sastamalan vuoden ensimmäinen vauva syntyi Veera Keskisen ja Alex Nummen perheeseen

Veera Keskisen ja Alex Nummen perhe täydentyi tammikuun 1. päivänä kolmannella pojalla. Tulokasta hoitavat myös isoveljet Vili ja Niilo.

Uudenvuodenpäivänä maailmaan syntyi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa kuluvan vuoden ensimmäinen sastamalalainen. Hän on Vammalan Lousajassa asuvien Veera Keskisen ja Alex Nummen poikavauva. Syntymäpainoksi punnittiin 3242 grammaa, ja pituutta tulokkaalla oli tuolloin 51 senttiä.

Vauvalla on kaksi veljeä. Nuoremman isoveljen syntymä oli syynä siihen, että Veeran kolmas synnytys käynnistettiin hieman etuajassa. Laskettu aika olisi ollut 10. tammikuuta.

”Keskimmäiseni syntyi ambulanssiin matkalla sairaalaan. Tarkalleen ottaen tämä tapahtui Rantatunnelissa”, Veera kertoo.

Omakotitalon olohuoneessa varsin tuore sastamalalainen nukkuu jutuntekohetkellä tyytyväisenä, vaikka aikuiset juttelevat ja isoveljet ovat pienen alkujännityksen jälkeen pääsemässä vauhtiin.

Vili, 3 vuotta, tuo näytille joululahjaksi saamansa kuorma-auton ja traktorin. Seuraavaksi on vuorossa Star Wars -elokuvista ja sarjoista tuttu jediritarien ase, eli valomiekka. Vilin miekka hehkuu sinisenä, ja hän informoi, että isoveljellä on vihreä vastaava. Vau!

Juuri Muistolan koulusta kotiin saapunut Niilo, 7 vuotta, kiikuttaa paikalle myös paikallisen lautapelihitin, eli Sastamalan sijoitusmestarin. Tästä taitaakin tulla vähän pidempi juttukeikka, jos pelaamaan ryhdytään.

Miltä pienempi pikkuveli Niilosta vaikuttaa?

”Kivalta. Vauvaa on ihan kiva hoitaa”, hän vastaa.

Unelmatyönä perhepäivähoitaja

Alex tuumaa perhearjen sujuvan hyvin. Niilo ja Vili ovat suhtautuneet vauvaan myönteisesti. Mustasukkaisuutta ei ole toistaiseksi liiemmin havaittu.

”Sairaalassa mietitytti, että miten asian kanssa käy, mutta on mennyt paremmin kuin ajateltiin.”

”Pojat olivat mummolassa vauvan syntymään aikaan. Siellä oli retkeilty – käyty laavulla ja kylpylässä. Hyväntuuliset lapset saatiin kotiin”, Alex kertoo.

Toisaalta veljekset ovat tavanomaista tottuneempia siihen, että äiti huomioi muitakin lapsia kuin heidät, sillä Veera toimi ennen äitiyslomansa alkamista perhepäivähoitajana.

”Perhepäivähoitajana oleminen on ollut unelmatyö. Toivottavasti sitä on mahdollista jatkaa. Mielelläni olisin kotona, kun on tämä omakin pieni”, Veera miettii.

Alex on Kuljetusliike Finskan leivissä. ”Sekä jätepuolen ja että Kaukokiidon hommia. Olen tyytyväinen. Töitä riittää, kun hoitaa tonttinsa. Joustoa on puolin ja toisin”, hän kertoo.

Sastamalan vuoden ensimmäinen vauva kaupungilta saadun tervehdyksen kera. Kuva: Veera Keskinen.

“Mihin sitä täältä lähtisi?”

Alex ja Veera viihtyvät Sastamalassa. Paikkakunnalla on kodin ja töiden lisäksi ystävät ja harrastukset. Alex on asunut lapsena myös Huittisissa, mutta käynyt peruskoulunsa jo Sastamalan Kiikassa. Veera on syntyjäänkin paikallisia.

”Mihin sitä lähtisi, kun täällä on kaikki, mitä tarvitaan”, Alex toteaa.

”Täällä on paljon rauhallisempaa kuin esimerkiksi Tampereella. Sastamalassa on turvallista, uskaltaa päästää lapset yksin koulumatkalle ja ulos leikkimään. Sastamala on lapsiperheille hyvä”, Veera komppaa.

Alex huomauttaa tukiverkoston tärkeydestä. Veeran vanhemmat asuvat melkein kivenheiton päässä.

Vili aloittaa pian varhaiskasvatuksen Koiramäen päiväkodissa kahtena päivänä viikossa. Tutustumiskäynnillä on pantu merkille lupaava leluvalikoima. Täditkin vaikuttivat kivoilta.

”Ja mulla on siellä jo valmiina kaveri, Johanna, joka oli ennen meillä hoidossa”, Vili selvittää.

Spidermanin velipoika

Palataanpa vauvaveljeen. Jutun varsinainen päähenkilö on rauhallisen oloinen kaveri, pienestä kitinästä voi päätellä ruoka-ajan lähestyvän. Sen enempää hänen persoonastaan ei toimittaja uskalla tehdä tulkintoja.

Millaisia periaatteita kolmen lapsen vanhemmilla on hänen kasvatuksensa suhteen?

”Rajat ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Riittävästi syliä”, Veera kiteyttää.

”Omien kokemusten pohjalta kannustamme liikuntaharrastusten pariin. Saa aktiviteettia ja hyviä kavereita”, Alex lisää.

Joko perheen tulokkaalle on keksitty nimi?

”Muutama on harkinnassa, mutta ei vielä päätetty.”

Entä onko veljillä nimi-ideoita?

Ehkä joku sankarihahmo voisi olla hyvä. Ei ainakaan Hulk, tuumaa Vili. ”Spiderman on paras!”

Näkemyksen tueksi Vili tekee mahtavan loikan ja tyylikkään liikesarjan. Liekö Lousajassa varttumassa Sastamalan oma pulassa olevien pelastaja? Jos yhtään on mielikuvitusta, ymmärtää, että vähintään jonkinmoinen urheilusankari silmien edessä viipottaa.