Satosen terveiset: “Puolustusteollisuus tuo turvaa ja vientituloja”

Arto Satonen on kokoomuksen kansanedustaja ja työministeri.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut maailmaa monin tavoin. Erittäin suuri muutos on se, että Euroopan maat ovat ymmärtäneet, että puolustukseen on pakko satsata. Erityisen voimakkaasti omaan puolustukseensa ovat satsanneet Puola ja Baltian maat. Puolan armeija on jo NATO:n kolmanneksi vahvin ja Puola käyttää jo yli 4 prosenttia BKT:sta puolustukseen.

Puolustukseen satsataan, jotta sotaan ei jouduttaisi. Idea on siis se, että vahvasti puolustautunut maa on suojassa, koska sinne hyökkääminen tulisi hyökkääjälle liian kalliiksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Suomi satsaa myös vahvasti omaan puolustukseensa ja yhdessä muiden länsimaiden kanssa auttaa Ukrainaa taistelemaan oman vapautensa ja itsenäisyytensä puolesta.

Rauhan aikana monet Euroopan maat laiminlöivät omaa puolustustaan. Suomessa tätä virhettä ei ole tehty koskaan. Toki puolustusbudjetteja pienennettiin ja puolustusmateriaalin tuotantoa vähennettiin, mutta perusvalmius pidettiin yllä. Tästä hyvä merkki on Sastamalan Nammo, joka toimi pienillä volyymeillä vuosia, mutta kun pohja oli olemassa, niin tuotantomääriä voitiin nopeasti nostaa ylös, kuten nyt on tehty.

Uusin suurinvestointi puolustusteollisuuden alalle on Forcitin TNT räjähdetehdas Poriin, joka on merkittävä koko Euroopan puolustukselle. Mittavia investointeja on käynnissä myös Laukaan Vihtavuoressa. Etulinjassa on kuitenkin Patria, jolla on edellytykset tehdä suuria kauppoja muihin NATO-maihin. Tampereella toimiva Insta Group on puolestaan merkittävä puolustusteknologian kehittäjä. Mahdolliset jäänmurtajatilaukset Yhdysvaltoihin liittyvät nekin osaltaan geopoliittiseen tilanteeseen.

Nämä ovat vain yksittäisiä esimerkkejä. Suomessa on kaikkineen satoja yrityksiä, jotka tavalla tai toisella mukana puolustusteollisuudessa ja lähes kaikki sen ansiosta myös kasvussa. Puolustusteollisuudesta onkin tulossa Suomelle hyvin merkittävä toimiala. Sen ensisijainen tehtävä on tietenkin yhdessä puolustusvoimien kanssa turvata Suomen omaa puolustusta. Huippuosaamista ja isoja tehtaita ei kannata kuitenkaan rakentaa vain Suomen puolustusvoimien tarpeita varten, vaan kyse on koko NATO-perheen varustamisesta. Puolustusteollisuudesta on siten tulossa myös iso vientiala.

On tietenkin surullista, että 2020-luvun maailmassa joudutaan käyttämään paljon resursseja puolustusteollisuuteen. Tämä on kuitenkin se pelikenttä, johon Venäjä liittolaisineen on maailman ajanut. Kun myös USA joutuu miettimään, miten se omia sotilasresurssejaan jakaa ympäri maailmaa, on Euroopan pakko ottaa isompi rooli omasta puolustuksestaan. Tämä on fakta, ja siinä Suomen kannattaa toimia puolustusmateriaalien tuottajana myös kumppanimaille.

Arto Satonen

Jätä kommentti