
Sastamalan kaupungin palveluverkkoselvityksen yhteydessä on ollut esillä pääkirjaston siirto keskustan alueella. Tällä korvattaisiin nykyisen pääkirjastokiinteistön mittava peruskorjaus.
Maanantaina koolla ollut kaupunginhallitus keskusteli palveluverkkoselvityksestä, ja Leena Mattila (kesk.) esitti, että vaihtoehtona pidetään myös nykyinen kirjastokiinteistö. Häntä kannatti Jenni Jokinen (sd.). Mattilan esityksen puolesta äänestivät myös Kari Kaaja (kok.), Minna Isotalo (sd.), Antti-Matti Mattila (kesk.), Jarkko Mäkipää (sd.), Wilhelm von Nandelstadh (r.), Päivi Pelttari (kok.) ja Leena Saarela (vas.).
Kaupunginjohtajan esityksen kannalla olivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Hakanen (kesk.) ja Mirva Iso-Kukkula (kesk.), joten päätökseksi tuli Mattilan esitys.
Muut palveluverkkoselvityksessä esitetyt linjaukset menivät esityksen mukaisesti. Jo tänä vuonna tehdään kokonaisselvitys Kiikan alueen sivistyspalveluiden sijoittumisesta, ja Suodenniemellä päiväkoti siirtyy koulun tiloihin viimeistään alkuvuonna 2027, ja samalla Uotsolan päiväkodin tiloja laajennetaan peruskorjauksella.
Keskustan alueen suurin investointi on uuden Muistolan koulun ja siihen liittyvän päiväkodin rakentaminen. Päiväkoti korvaa aikanaan nykyisen Koiramäen päiväkodin. Hankkeen laajuus määritellään erillisessä tarkastelussa, jossa arvioidaan myös keskustan varhaiskasvatuksen palveluverkkoa.
Tavoitteena on keskittää kaupungin varhaiskasvatuspalveluja uuteen Muistolaan ja Ojansuun päiväkotiin sekä siirtyä pienistä yksiköistä suurempiin ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaisempiin yksiköihin. Tämä tavoite koskee myöhemmin myös perusopetuksen palveluverkkoa.
Kaupungin omaa lukiokoulutusta vahvistetaan. Vammalan lukion tilojen osalta tämä merkitsee sitä, että Marttilan koulukiinteistö peruskorjataan lukion käyttöön erillisen suunnitelman mukaisesti.
Palveluverkkoselvitystä käsittelee seuraavaksi Sastamalan kaupunginvaltuusto.







kyllähän se kirjasto pitää keskustaan siirtää aivan ehdottomasti
Mitenkä Seppo poika sen kirjaston siirtää, paha se on kokonaisena siirtää ei mahdu sillasta yli ja jos viet vaan kirjat ei se ole kirjaston siirtoa vaan kirjojen siirto uuteen paikkaan. Miksi Seppo ei jaksa mennä yli sillasta vai mikä on ?
elätkö nyky maailmassa?
torin laitaan ehdottomasti!
Mitenkä mävaan sen kirjaston siirtää, paha se on kokonaisena siirtää ei mahdu sillasta yli ja jos viet vaan kirjat ei se ole kirjaston siirtoa vaan kirjojen siirto uuteen paikkaan. Miksi mävaan ei jaksa mennä yli sillasta vai mikä on ?
sinähän niitä palveluita yms valitat jatkuvasti ja poraat!
Millainen se ihminen on mikä ei pääse kotirappua pidemmälle kun kaikki tarvisi olla viedessä ja huutavat meille kaikki heti tänne lähelle, ensin oli 10km matka uimahallille ihan mahdoton ja nyt on vajaa kilometri kirjastolle ihan kamala matka kuljettavaksi eikä mietitä millaisen matkan muut joutuvat tekemään päästäkseen nauttimaan palveluista.
Kirjasto oli jo torin laidassa, niin jotta se on nähty. Ja nykykirjasto ei ole edes keski-ikäinen. juurihan se tehtiin ja ajaa kyllä asiansa ihan hyvin. Paikkakin on keskustaa, ei ole sen kauempana kuin Tyrvään kirkkokaan. Ja sitäpaitsi kirjastoautokin palvelee, sitä pidän ihan parhaana juttuna.