”Poro, poro, porooooo….”, huhuilee Suomen eteläisimmän porotilan isäntä Juhani Lahtinen ja heiluttelee tuoreista pihlajan- ja koivunoksista koottua nippua. Ajan saatossa kauniisti harmaantuneesta pihanavetasta lönkyttelee esille viisi poroa. Ne ovat olleet ötököiltä suojassa rakennuksessa.
”Paarmat ja mäkäräiset kiusaavat niitä näin loppukesästä. Kovimpaan ötökkäaikaan ne ovat välillä mielellään sisätiloissa niiltä suojassa. Rakennuksen suojissa ne ovat mielellään myös kovilla helteillä”, kertoo Lahtinen syöttäessään poroille lehtevää herkkua.
Kriivarin tilalla porojen tärkein tehtävä on hoitaa maakunnallisesti arvokasta perinnehakamaisemaa. Poroilla on tilaa ruhtinaallisesti, kaikkiaan 20 hehtaarin suuruinen alue on aidattu poroverkkoaidoilla. Tällä hetkellä niiden käytössä on siitä puolet.
Kokemäen Porolanmaassa sijaitsevan 1800-luvulta peräisin olevan Kriivarin tilan historiasta tiedetään, että paikka on ollut Astalan sotilasvirkatalon kirjurin torppa.
”Ruotsin sanasta ”skriva”, eli kirjoittaa, tuo Kriivarin tila-nimikin juontuu”, tietää Lahtinen.
”Isäni veljiensä kanssa osti nämä tilukset 1960-luvulla. Päärakennus oli purettu jo aikoja sitten, ja tila on ollut asumattomana pitkään, mutta piharakennuksia on vielä jäljellä. Laidunmaan takia tämä silloin hankittiin”, Lahtinen kertoo.
”Nykyään tämä paikka on minun perheeni omistuksessa, asumme tuossa viiden kilometrin päässä olevalla maatilalla, jossa kasvatamme lihakarjaa.”
Tilan elanto tulee lihakarjasta ja maisemanhoitosopimuksesta. Matkailu kulkee mukana pienenä sivujuonteena.
”Sovitut porotilavierailut ovat mahdollisia. Joitakin ryhmiä kuten koulu- ja päiväkotiryhmiä käy välillä katsomassa poroja, ja täällä on ollut pidetty myös Lounais-Suomen partiopiirin eräkursseja”, selvittää Lahtinen. Alueelle on rakennettu suuri kota, johon mahtuu pari-kolmekymmentä ihmistä kerrallaan.
Lahtinen on sytyttänyt nuotiotulet makkaranpaistoa varten ja nokipannukin on tulilla. Kodassa on tunnelmallista.
Silmä lepää perinnemaiseman kiviaidoissa, visakoivuissa, omenapuissa, tiilenpunaisten marjojen täplittämissä pihlajissa, niittykasveissa ja niiden keskellä kulkevissa poroissa. Eikä tarvinnut lähteä Lappiin saakka kokeakseen tällaisen elämyksen.
Ensimmäiset porot Kriivarin tilalle saapuivat kevättalvella vuonna 1998.
”Silloin toimme tänne kymmenen vasaa. Ja uusia uroksia on tuotu muutaman vuoden välein”, Lahtinen kertoo. Ajatuksena oli oma tokka, joka saisi lisääntyä itsekseen. Niin tapahtuikin, parhaimmillaan tokassa oli kolmisenkymmentä poroa ja poronlihaakin oli jopa myytäväksi saakka. Alueen ilveskanta on kuitenkin kasvanut niin suureksi, että kissapedot ovat käyneet vasojen kohtaloksi.
”Ilvekset ovat verottaneet vasakantaa jatkuvasti. Tämän vuoden vasatkin ovat menneet niiden saaliiksi”, harmittelee Lahtinen.
”Yhtään ilveksen kaatolupaa ei ole myönnetty, vaikka ilveksiä on tällä alueella aivan liikaa. Kanta on kasvanut ja ilveksistä on tullut niin kesyjä, että ne istuskelevat ihmisten pihoissa”, hän toteaa. Susista tilalla sen sijaan ei ole ollut haittaa.
”Niistä ei ole ainakaan tässä meillä ollut ongelmaa.”
Poro pärjää hyvin ympäri vuoden ilman lämpimiä sisätiloja. Onhan se kesytetty tunturipeurasta. Talven pakkasetkaan eivät niitä haittaa, kunhan saatavilla on tarpeeksi syötävää.
”Talvella porot syövät säilörehua, samaa, jota naudatkin syövät. Sen lisäksi ne saavat aivan erityistä porojen täysrehua. Kerppujakin ne syövät mielellään”, Lahtinen kertoo.
Poro on melko säyseä eläin, vaikka sillä villieläimen vaistot edelleen ovatkin hyvin tallella.
”Porot, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä vasasta saakka, kesyyntyvät hyvin. Urosporojen kanssa pitää kuitenkin olla tiettyyn aikaan vuodesta erityisen varovainen, nimittäin ne ovat kiima-aikaan vaarallisia otuksia, ja voivat käydä päälle ja puskea päin”, tietää Lahtinen omakohtaisesta kokemuksestaan.
”Olen minä yhden kiimaisen urosporon kanssa mitellyt oikein kunnolla, se kävi päälle ja otin sitä sarvista kiinni. Siinä hyvä tovi painittiin ja sain sitä pideltyä aikani maassa aloillaan. Kun sitten päästin irti ja lähdin karkuun, se tuli perässä ja pisteli sarvilla selkään. Lääkärireissu siitä tuli, ja lääkäri epäili, että olen saanut puukosta”, Lahtinen muistelee yhteenottoa hirmustuneen poron kanssa nyt jo hymyillen.
Eläinten kanssa on kuitenkin aina hyvä toimia maalaisjärkeä käyttäen.
”Ilman omistajan lupaa ei ole mitään asiaa mennä aitausten sisäpuolelle tai ruokkia kenenkään eläimiä. Omistajan antamia ohjeita tulee aina noudattaa”, hän muistuttaa.
