Pankki avasi lahjoitushaun alueen yhdistyksille ja yhteisöille – jaossa 50 000 euroa

Kuvituskuva Alueviestin arkistosta.

OP Satapirkka käynnisti syyskuun alussa uuden, Kotiseudussa on kasvuvaraa –lahjoitushaun, jonka kautta pankki jakaa euroja hankkeisiin ja investointeihin, jotka edistävät alueen elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Lahjoitushaku on avoinna 31.10.2026. saakka.

Lahjoitusta voivat hakea OP Satapirkan toimialueella toimivat voittoa tavoittelemattomat, rekisteröidyt seurat, yhdistykset ja säätiöt. Toimialueeseen kuuluvat Harjavalta, Huittinen, Ikaalinen, Karvia, Kihniö, Kokemäki, Parkano, Ruovesi, Sastamala ja Virrat.

Haettava avustussumma hakijaa kohden on 500-3000 euroa, ja lahjoituksia jaetaan yhteensä enintään 50 000 euroa. Valinnoissa painotetaan hankkeiden vaikuttavuutta sekä lahjoitusten mahdollisimman tasapuolista jakautumista koko pankin toimialueelle. Hakijalla tulee olla suunnitelma ja budjetti sekä vähintään 10 prosentin omarahoitusosuus.

”Lahjoitusten kautta toivomme, että saamme yhdessä hyvää alueelle. Haluamme tukea hankkeita, jotka tuovat konkreettista hyötyä alueemme ihmisille ja vahvistavat elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä eri puolilla toimialuettamme”, sanoo OP Satapirkan hallituksen puheenjohtaja Mika Laatu tiedotteessa.

OP Pohjolan hyvän liiketavan mukaisesti lahjoituksia ei myönnetä uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan. Avustusta ei myöskään myönnetä juoksevien kulujen kattamiseen.

Jätä kommentti