
Joukko huittislaisia koiraharrastajia tempaisee toistamiseen valtakunnallisen Käppänäkävelyn merkeissä.
Lauantaina 26.9. kello 12 alkaen käppänät eli kääpiösnautserit kävelevät samaan aikaan ympäri Suomea.
Tiedotteen mukaan Käppänäkävelyllä haukutaan varmasti mutta iloisesti kaikki.
“Tapahtuma on maksuton, taatusti rento, avoin kaikille, ja mukavan kevyesti liikunnallinen. Mukaan voi tulla koiran kanssa tai ilman”, Petra Vaelma-Nummisto kertoo.
Kävelylle kokoontuminen tapahtuu Ympäristöpuiston lukion puoleisessa päädyssä olevalla parkkialueella Koulukujan ja Tiedonpolun risteyksessä. Kävelyreitti on noin kolme kilometriä, tarkoituksena on kiertää Untonmäki omaan tahtiin.
Tapahtuman järjestävät Suomen kääpiösnautserikerho ry ja paikalliset “käppänä höppänät”.









