Joulukuun alussa käynnistyy suden kiintiömetsästys, jonka kiintiömäärät päättää maa- ja metsätalousministeriö riistakeskuksen ehdotuksen pohjalta. Some velloo puolesta ja vastaan mielipiteitä, välillä sanallista sotaa käydään henkisesti verissä päin. Mutu-tietoa jaetaan auliisti ja susien aiheuttamista paikallisista vahingoista liikkuu huhuja. Susien todellisen määrän tietäjiä on paljon. Joidenkin puheissa kanta on moninkertainen Luken kanta-arvioon nähden.

Näkemykseni mukaan suteen kohdistuvaa metsästysintoa ohjaa pelko ja nykyihmiselle ominainen tehokkuusajattelu. Susi on osa villiä luontoa, jota ihminen ei helposti saa kuriin. Nykyisessä maailman tilanteessa olemme keskellä suuria uhkia, joihin vaikuttaminen yksilötasolla on vaikeaa. Ilmastonmuutos, Ukrainan sota, työttömyys ja päättäjien tekemät leikkaukset herättävät meissä turvattomuutta ja toivottomuutta. Kun näissä olosuhteissa estradille astuu villieläin, joka voi reviiriä puolustaakseen tappaa koiran tai ruokaa saalistaessaan tehdä kotieläinvahinkoja, laukeaa meissä tarve ratkaista asia tehokkaasti ja nopeasti.

Koska EU sopivasti höllensi suden suojelustatusta, tuli siitä helpompi kohde sen kaatamista kannattaville. Asuinkunnassani ehdotetaan kahden mahdollisesti kokonaisen lauman poistamista, jolloin pihavierailut varmasti vähentyvät radikaalisti. Kunnes sudet uudelleen liikkuvat näille seuduille etsien vielä jäljellä olevia metsäisiä alueita, joissa niiden eloonjäämiselle elintärkeää riistaa on saatavilla.

En näe parhaana yhteiskuntarakennetta, jossa poliittisia päätöksiä tehdään minkään yksittäisen sidosryhmän näkemyksen pohjalta. Pelko tai viha päätöksenteon vaikuttimina eivät tuota turvallisia ja kestäviä ratkaisuja. Somekeskustelut herättävät meissä kauhistuttavia mielikuvia verenhimoisista pedoista, jotka raatelevat julmasti kaiken, minkä kiinni saavat. Mielipiteisiin yritetään vaikuttaa, jos tietyt uutiset saavat enemmän tilaa kuin toiset. Hyvä on muistaa, ettei lempeää tappamista ole olemassa, jos tappamisen tarkoituksena on saada saalista.

Me ihmiset olemme suden lailla laumaan kiinnittyviä. Tarvitsemme sidosryhmiä, vertaisyksilöitä, joiden joukossa tulemme hyväksytyiksi. Niin ihmisen kuin sudenkin laumaan hakeutumista ohjaa eloonjääminen. Laumaan kuulumisen ei pitäisi kuitenkaan himmentää yksilöllistä ajattelua. Jos lauman toiminta ei kestä kriittistä tarkastelua, kertoo se lauman heikkoudesta. Laumaa johtavien toiminnan motiivien ja perusteiden taustalla ei saisi olla omia mieltymyksiä palvelevia henkilökohtaisia vaikuttimia, joista ei voi julkisesti puhua. Mitä läpinäkyvämpää päätöksenteko on, sitä uskottavampaa se on tuottaen yhteiskunnassa ja yksilöissä suurempaa turvallisuuden tunnetta.

Pelon kohteen poistaminen on yksinkertainen selviytymismalli, joka ei kehitä joustavaa ajattelua eikä sopeutumiskykyä. Jos pelosta voi vapautua vain poistamalla pelon kohteen kokonaan, on se eräänlaista välttämiskäyttäytymistä. Välttämiskäyttäytyminen taas useimmiten vahvistaa pelkoa. Jos opimme ja opetamme tulevat sukupolvet ratkaisumalliin, missä jokin hankalasti hallittava ja oman käyttäytymisemme muokkaamista edellyttävä osa luontoa voidaan poistaa ja elämää jatkaa sellaisenaan, emme omaksu kovin monipuolisia selviytymistaitoja.

Pelon voittaminen edellyttää myös epämukavuusalueelle menemistä. Se ei aina tapahdu hetkessä, sitä edesauttaa rationaalinen eri näkökulmien huomioiminen ja kyky monipuoliseen ongelmanratkaisuun. Pelkoa hälventää myös pelon kohteen tietoinen lähempi tarkastelu, jolloin ymmärrys pelon synnystä ja sitä ylläpitävistä seikoista lisääntyy.

Läpi ihmiskunnan historian parhaimmat innovaatiot ovat edellyttäneet kriittistä, monia näkökulmia yhdistelevää ja joustavaa ajattelua. Onko susivahinkojen ennaltaehkäisyyn sovellettu tällaisia ratkaisuja riittävästi?

Kirsi Laakkonen
psykologi ja luonnonystävä