Alueviesti kysyi Sastamalan Marttilan koulun ekaluokkalaisilta, mitä heidän jouluunsa kuuluu. Mistä syntyy hyvä joulumieli?

Elli Leminen: ”Kotona ja mummulassa leivotaan pipareita. Lemppari piparimuottini on yksisarvinen. Olohuoneeseen ostetaan iso joulukuusi. Lahjoja on kiva saada, tontut yleensä tietävät mitä haluan. Jouluaattona saa valvoa myöhään, se on kivaa.”

Elmeri Komeri: ”Yleensä vietämme joulua mummilla tai serkuilla. Molemmissa paikoissa on mukava tunnelma. Jouluruuat ja joululahjat kuuluvat jouluun. Maistelen niitä perinteisiä ruokia myös, mutta joulupöydän suosikkiruoka on lihapullat. Siitä tulee hyvä joulumieli, että antaa toisille lahjan.”

Siiri Ahonen: ”Joulukoristeista tulee jouluinen mieli. Meillä on paljon koristeita, ja minun huoneessani on olkipukki, enkeli ja sydän. Jouluna käydään mummuilla. Minusta joulumieli tulee muista ihmisistä ja siitä, että ollaan yhdessä. Kirjoitan kolme joululahjatoivetta joulusukkaan, ja tonttu ottaa ne sieltä.”

Hertta Latva-Mantila: ”Leivomme pipareita ja joulutorttuja. Mummo on tosi hyvä leipomaan. Vietämme joulua hänen luonaan ja myös kotona. Meillä lapsilla on muovikuusi ja lisäksi meillä on yhteinen oikea kuusi. Niitä on kiva koristella. Joulupuurosta tulee myös aina jouluinen mieli.”

Oskari Jokihaara: ”Menemme metsään kuusenhakureissulle. Se on tosi kivaa. Jouluaattona syödään jouluruokia, vaikka minun mielestäni ihmiset voivat halutessaan syödä muutakin kuin niitä perinteisiä ruokia. Ei se ole niin tarkkaa. Joulusauna ja palju kuuluvat ehdottamasti minun jouluuni.”

Onni Kukkula: ”Joulumieli tulee siitä, kun mennään mummulaan, syödään jouluruokia ja iloitaan lahjoista. Lemppariruokani joulupöydässä on lihapullat. Kivaa kun jouluna on lomaa.”







