
Sastamalan Torikeskukseen rakentuu parhaillaan ajanmukainen uusi hammashoitola. Työt Torikeskuksen toisessa kerroksessa alkoivat viime viikon maanantaina.
Huoneiden pohjia on jo rajattu laudoin. Hahmollaan ovat hammashoitolan 11 hoitohuonetta ja odotustila.
Hammashoitolaa tehdään paikallisin voimin. Urakasta vastaa sastamalalainen Rakennusurakointi Pietilä. Sähkötyöt tekee Tyrvään Sähkötyö ja ilmanvaihtotyöt LVI-Tamminen. Arkkitehtisuunnittelu on Sastamalalaisen Insar Oy:n käsialaa ja
rakennesuunnittelusta vastaa Insinööritoimisto Aimo Lehtimäki Oy. Sähkötöiden suunnittelusta on vastannut Rantel Oy ja ilmanvaihdon suunnittelusta LVI-Palvelu Janne Räsänen.
Sotesin vastaava hammaslääkäri Markku Saha, työmaan valvoja Jouni Kotilahti, kiinteistön omistavan OP Sastamalan toimitusjohtaja Janne Pohjolainen sekä Sastamalan kaupungin tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi esittelivät tulevan hammashoitolan tiloja median edustajille.
”Jos kaikki etenee suunnitellusti, valmista on toukokuussa. Sitten kaupunki alkaa kalustaa tiloja”, miehet selvittävät.
Toukoniemen mukaan kalusteissa on uutta ja vanhaa. Esimerkiksi hoitotuolit tuodaan nykyisestä keskushammashoitolasta ja Muistolasta, joiden toiminnot siirtyvät Torikeskukseen.
Tarkkaa avajaispäivää ei vielä tiedetä, mutta Saha arvioi, että asiakkaita voidaan ottaa uusissa tiloissa vastaan kesän aikana.
Modernin uudesta hammashoitolasta tekee se, että asiakkaat liikkuvat yhdellä käytävällä, henkilökunta ja välinehuolto toisella käytävällä.
”Tämä on kolmen käytävän malli. Huolto ja tavarantoimitukset kulkevat omalla käytävällään, ja hoitolan toisessa päässä on tavarahissikin tarkoitusta palvelemassa”, kehaisee Kotilahti.
”Asiakasviihtyvyys paranee, kun ei ihan kaikkea tarvitse tehdä asiakkaiden silmien alla. Odotustilassakin on rauhallisempaa”, pohtii Pohjolainen.
Kimmo Toukoniemen mukaan suurin ero vanhaan on juuri toiminnallisuudessa. Kaikki on mietitty käytännön lähtökohdista.
Sotesin Markku Sahan mukaan uusiin tiloihin siirtyy yli 20 työntekijää. Hän arvioi, että hammashoitolassa käy arkipäivisin yhteensä noin sata potilasta päivässä.
”Se tarkoittaa potentiaalisia asiakkaita myös keskustan kauppoihin. Hammashoitolan sijoittaminen Torikeskukseen elävöittää koko keskustaa”, OP:n Pohjolainen iloitsee.
Toukoniemi korostaa, että uusi hammashoitola ei tuo muutoksia nykyiseen palveluverkostoon. Ainoastaan keskushammashoitolan ja Muistolan potilaat siirtyvät hoidettaviksi Torikeskukseen.
”Kaikkialta Sastamalasta täällä kuitenkin käydään. Muun muassa oikomishoito on keskitetty tänne”, lisää Saha.
Sastamalan kaupunki on tehnyt Torikeskuksen tiloista 15 vuoden mittaisen vuokrasopimuksen OP Sastamalan kanssa.

