”Suloisessa Suomessamme oisko maata armaampaa kuin kaunis Karjalamme.”

Nämä Karjalaisten laulun alkuvärssyt sopivat soveltuvin osin myös Sastamalaan. Tuon laulun on säveltänyt ja sanoittanut aikanaan P.J. Hannikainen 1800-luvun lopulla. Säveltäjän sukulainen, edesmennyt Alpo Hannikainen oli aikanaan Karkussa kanttorina ja sittemmin Vammalan yhteislyseon musiikin opettajana. Sellainen yhteys.

Mutta asiaan. Sastamalan elävän maaseudun kauneus avautuu, kun kiertelee suurta kaupunkia. Maatahan on yli 1 400 neliökilometriä ja vettä rapiat 100 neliökilometriä. Silmille riittää siis ihasteltavaa.

Suloisessa Suomessa Sastamala erottuu paikoin somasti edukseen. Näin käy, kun silmittelee maisemia vaikkapa Vammaskosken sillalta. Eivätkä nuo näkymät Kulo-, Rauta- ja Liekovedeltäkään katseltuna surkeita ole. Vesistö on valitettavasti sen verran pieni, että sankkaa vedenpäällistä matkailua ei ole.

Laajalla maaseudulla on mielenkiintoisia kohteita ja yksityiskohtia. Kiikoisissa voi kummastella torin mukavia puisia kojuja ja samalla miettiä, miksi siellä Vammalan torilla ei ole vastaavia. Suodenniemellä voi etsiä pankkia, jota ei ole, mutta hulppea Pirulanvuoren näkötorni on. Kiikassa silmä kiinnittyy valitettavasti edelleen rapistuvaan kirjastoon.

Kohtuullinen helmi löytyy Karkusta Palvialantien varrelta, keskeltä kylää. Kauniisti somistettu linja-autojen odotustila pistää heti silmiin. Ei ole muovia, tai rautarunkoa. On puuta, kuten sisustuksessakin. Vanhat tuolit, pöytä ja sillä liina varmistavat, että odotus sujahtaa kuin siivillä. Taitaa olla kyläläisten luomus.

Vastaavia persoonallisia pysäkkejä kaupunki voisi sijoitella sinne tänne. Ne sopivat maaseutukaupunkiin.