
Sastamalan kaupunginhallitus esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle lievennyksiä uuden rakennusjärjestyksen lupavaatimuksiin. Muutokset koskevat muun muassa aurinkopaneeleita.
Asuinrakennukseen sijoitettava aurinkoenergiajärjestelmä ei kaupunginhallituksen esityksen mukaan jatkossa vaatisi rakentamislupaa. Muihin rakennuksiin lupa tarvittaisiin vasta, jos aurinkopaneelien yhteispinta-ala ylittää 400 neliömetriä.
Myös maahan sijoitettavien aurinkopaneelien lupakynnystä nostetaan. Rakennusvalvontaan pitäisi olla yhteydessä, jos paneelikentän pinta-ala ylittää 250 neliömetriä. Rakennusvalvonta arvioisi tällöin, tarvitaanko hankkeelle rakentamislupa.

Kaupunginhallitus linjasi samalla muun muassa saunalauttojen lupavaatimuksista. Alle 30 neliömetrin ja yksikerroksisen saunalautan paikallaan pitäminen voisi olla mahdollista ilman rakentamislupaa, jos se sijaitsee olemassa olevan asuin- tai vapaa-ajan rakennuspaikan edustalla ja sen käyttö liittyy rakennuspaikan tavanomaiseen virkistyskäyttöön. Lautan korkeus vedenpinnasta saisi olla enintään 3,5 metriä.
Lisäksi saunalautasta ei saa aiheutua vähäistä suurempaa haittaa esimerkiksi maisemalle, luonnonarvoille, naapureille, vesiliikenteelle tai vesistön muulle käytölle. Lautan pitää myös sopeutua rantamaisemaan.
Jätevesiä ei saa johtaa vesistöön edes pieniä määriä, ja käymäläjätteet on kerättävä erikseen esimerkiksi septitankkiin.
Uusi rakennusjärjestys on ollut valmistelussa pitkään. Asia jäi viimeksi pöydälle kesäkuun kaupunginhallituksen kokouksessa. Hallitus käsitteli asiaa uudelleen maanantaina ja esittää nyt rakennusjärjestyksen hyväksymistä valtuustolle.









Aurinkopaneleista saa kyllä kivasti kesällä esimerkiksi mökki-telkkariin sähköä, mutta juurikaan muuta iloa näistä suomalaisen pientalojen puutahaidyllin ja maalaismaisemien pilaajista ei pidemmällä tähtäimellä ole.
Tutkimusten mukaan ainakin halvat aurinkopanelit menettävät tehoaan 2,6% vuodessa, joten kuka ne sitten romuttaa kun ovat tulleet tiensä päähän. Ne ovatkin sitten pian samanlaista ongelmajätettä kuin rumat tuuli-viipperät tasaisen tehokkaasti bioenergiaa tuottavien metsiemme yllä.
En ole ruotsalainen aurinkopaneli-kauppias, mutta nykyisin on kyllä saatavilla esimerkiksi naapuristamme Ruotsista
ympäristöön ja polveilevaan suomalaiseenkin maisemaan paremmin sopeutuvaa, aaltopelti-kattprofiilin mukaista aurinkopaneelia, mikä ei liiaksi rumenna arkkitehtuuri-perintöämme kuin ei myöskään perinnemaisemiamme.
Toivottavaa olisikin, että ehkä paremmin urbaaniin teräsbetoni-kerrostalo-miljööseen istuvia, kiiltävän mustia litteitä levypaneeleita ei enempää kaavamääräyksin sallitaisi naapuruston iloksi suomalaiseen maalaisidylli- ja pientalojen puutarhamaisemiin, vaikka teknokraatit niitä intoillen nyt joka niemeen ja notkelmaan hehkuttavatkin.