Helpotusta käsityön nälkään – Taitokeskusten ovet avautuvat jälleen ensi viikolla

Kuvituskuva: Taitoliitto.

Taito Satakunta ry:n taitokeskukset ovat olleet suljettuina tai avoinna vain osa-aikaisesti maaliskuusta lähtien. Tiistaista 11. elokuuta alkaen kaikkien taitokeskusten ovet avautuvat jälleen käsityön ystävien iloksi.

“Aukioloajat ovat vielä elokuun ajan hieman normaalia suppeammat. Syyskuussa jatkamme kattavammilla aukioloajoilla. Paikkakunnittain aukioloajoissa on hieman vaihtelua”, kertoo Taito Satakunta ry:n toiminnanjohtaja Hanna-Leena Rossi.

Alueviestin jakelualueella sijaitsevat taitokeskus Huittinen sekä Sastamala ovat ensi tiistaista alkaen auki ma-ke kello 10-17.

Syksyn kursseista on luvassa lisätietoa lähipäivinä. Kurssiesite eli Onni elää käsityössä -lehti ilmestyy elokuun puolivälissä.

“Toivomme asiakkaiden muistavan, että hygienia- ja turvaväliohjeet ovat edelleen voimassa. Taitokeskuksessa asioidaan vain terveenä ja oireettomana. Henkilökuntamme ja asiakkaiden terveys on etusijalla. Tavalliset flunssatkin aiheuttavat koronaepäilyn ja taitokeskuksen sulkemisen testien ajaksi. Pidetään siis huolta itsestämme ja toisistamme”, Rossi sanoo.