Lavian kirjaston aukioloajat laajenevat – viikkoon seitsemän lisätuntia

Kuvituskuva.

Lavian kirjaston aukioloajat laajenevat syyskuun alusta eli ensi viikon tiistaina. Kirjastoon palkattiin kevään aikana toinen kokopäiväinen työntekijä, joka mahdollistaa laajemmat aukioloajat.

Lisätunteja viikkoon tulee peräti seitsemän.

“Aukiolotunteihin tuli lisäystä maanantaille ja keskiviikolle tunti molempiin päihin. Tiistain, torstain ja perjantain aukioloihin tuli tunti lisää päivän loppuun”, kertovat vastaava kirjastonhoitaja Marjut Koski ja kirjastovirkailija Harri Havanka.

Asiakkaat eivät vielä ole ehtineet antaa palautetta uusista aukioloajoista, sillä Porin kaupunki teki lisätunneista päätöksen  tämän viikon tiistaina.

“Tässä vaiheessa teemme vasta tiedotusta asiakkaille.”

Tampereentiellä sijaitsevasta Lavian kirjastosta voi lainata kirjojen, CD-levyjen ja elokuvien lisäksi vaikka jalkapallon sekä muita liikuntavälineitä. Jos hyllystä ei löydy asiakkaan haluamaa aineistoa, varaamalla sen saa yleensä päivässä tai parissa, mikäli siitä ei ole varauksia.

Kirjasto palvelee lisäksi Porin jätehuollon Lavian alueen jäteastia-avainten sekä kuntosalipolettien noutopaikkana.

Uudet aukioloajat 1.9.2020 alkaen:

Maanantaina   12-19

Tiistai                 10-16

Keskiviikko       12-19

Torstai               10-16

Perjantai           10-16