Kaksi eri-ikäistä kaaharia kiikkiin Kokemäellä – molemmat hurjastelijat ajokieltoon

Poliisilla piti kiirettä perjantai-iltana Kokemäellä. Ensin iltakahdeksalta poliisin haaviin jäi 18-vuotias kaahailija ja noin neljäkymmentä minuuttia myöhemmin 52-vuotias raskaan kaasujalan omannut kuski.

18-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Järiläntiellä. Poliisipartio mittasi miehen kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 119 km/h kun rajoitus tieosuudella 60 km/h. Miehellä oli kyydissä kolme matkustajaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

52-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen niin ikään törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuski kaahaili valtatie 2:lla Peipohjan kohdalla. Poliisipartio mittasi miehen kuljettaman henkilöauton nopeudeksi tutkalla 187 km/h. Miehen kuljettaman ajoneuvon kyydissä oli yksi henkilö. Kuljettaja määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti saatiin poliisin haltuun. Asian esitutkinta jatkuu kuulusteluissa ja asia etenee siitä syyteharkintaan.