”Et sää siitä korkeelta putoo.”
Näin tuumasi Paula Ketosen veli, kun nainen ilmoitti harkitsevansa liiketilan ostoa Vammalan Marttilankadulta. Oli 2000-luvun alku, ja Ketonen kiertänyt yli 10 vuotta toreilla myymässä erilaisia tuotteita käsitöistä vaatteisiin. Hän kertoo kyllästyneensä kulkemiseen.
”Sitten mieheni kuoli vuonna 2002. Tuli sellainen olo, että nyt minä sen teen ja hankin itselleni oman paikan. Kai siinä oli sitäkin, että sain sisältöä elämääni. Näkisin ihmisiä, eikä tarvitsisi olla yksin kotona.”
Epäilijöitä riitti, mutta nainen päätti luottaa itseensä ja veljensä kannustukseen, ja teki kaupat. Se kannatti, sillä Paulan Putiikki palvelee asiakkaita samassa osoitteessa edelleen.
Yrittäjä täyttää ensi keväänä 75 vuotta, mutta vauhti ei osoita hiipumisen merkkejä.
”En osaa vain maata sängyssä”, hän nauraa.
Sekatavarakauppa. Se on sana, jolla Paulan Putiikkia voisi kuvailla. Pääpaino valikoimassa on tekstiileissä, joita riittää housuista tunikoihin, villa- ja laamapaidoista nukenvaatteisiin, kangaspuissa kudottuihin mattoihin sekä verho- ja tilkkutyökankaisiin.
”Nuorisovaatteet ovat muualla, mutta kyllä täältä aikuiset ihmiset keski-ikäisestä ylöspäin löytävät päällepantavaa”, kauppias linjaa.
Hyllyillä on hunajaa ja puutöitä, kassan kulmassa rivi sormuksia ja vieressä teline vahakankaille. Lisäksi on villasukkia, pipoja ja tumppuja.
”Tai tikkureita, niin kuin täällä Tyrväällä sanotaan.”
Kaikki käsityöt eivät ole naisen omaa käsialaa. Hänellä on paljon ystäviä ja tuttavia, jotka tekevät putiikkiin tuotteita myyntiin. Uudetkin tuotteet ovat tervetulleita, Ketonen vinkkaa.
”Paitsi sukat ja tumput, niitä tulee niin paljon omasta takaa.”
Tilauksesta putiikin kautta saa kutunjuustoa sekä silloin tällöin ternimaitoa. Siitä on aina erikseen ilmoitus näyteikkunassa.
Yksi Paulan Putiikin palveluista on ompelu. Esimerkiksi liikkeen pitkät housut ja osa tunikoista ovat Paula Ketosen luotto-ompelijan käsialaa. Tilauksesta valmistuu mitä vaan, kunhan malliksi tuo vanhan vaatteen.
”Lisäksi onnistuu korjausompelu; vetoketjun vaihto, kavennukset, levennykset ja lyhennykset.”
Paula Ketosella riittää juttua ja naurua. Hän paljastaa olleensa pienenä kamalan hiljainen, mutta sen jälkeen puhetta on piisannut. Asiakkaiden kanssa hän höpöttelee mielellään.
”Yleensä sen näkee jo päältä päin, kenen kanssa juttu lähtee luistamaan.”
Kauppias toivottaa putiikkiinsa tervetulleeksi myös katselijat. Ostopakkoa ei ole, ja uteliaisuuttaan voi poiketa kurkistamaan valikoimaa tai vaihtamaan kuulumisia.
”Ensimmäisenä hämmästellään yleensä tavaran määrää. Ihmetellään, että onpas sitä paljon. Sitten kysytään, että kuinka jaksat täällä olla. Ei tässä mitään jaksamista ole, mitä minä sitten tekisin?”
Kun kauppiaan katse osuu muovitettuun froteeseen, häntä alkaa naurattaa.
”Minulla on paha lukihäiriö. Kun kirjoitin näyteikkunaan mainoksen froteesta, muovitetusta tulikin ihan muuta, jotain v:llä alkavaa. Ehti se siinä pari viikkoa olla ennen kuin huomasin erheen, mutta ei kukaan ainakaan ääneen ihmetellyt.”
Putiikin aukioloajat saattavat vaihdella. Maanantaisin kauppa on kiinni, lauantaisin avoinna ”kuinka sattuu”. Tuulikaapissa on teipillä kiinni useampi lappu, josta löytyy aina tilanteeseen sopiva oveen kiinnitettäväksi. Haastatteluaamuna Ketonen nappaa ovesta ’tuun huomenna’ -paperin.
”Eilen oli rauhallista. Kyllä minä täältä kotiin lähden, jos ei ketään näy. Mutta ovessa on puhelinnumero, aina voi soittaa”, hän neuvoo.
Jos on hiljaista, Ketonen tarttuu puikkoihin ja kutoo lisää sukkia myytäväksi. Ja kuuntelee Järviradiota. Kauppias on intohimoinen tanssija, ja ennen koronaa hän kävi joka keskiviikko Huittisten Hirvensuulilla naistentansseissa.
”Nyt tanssaan muualla, vaikka täällä kaupalla, jos radiosta tulee hyvä kappale!”
On helppo uskoa, että monet tulevat asioille vain sen takia, että Ketonen on niin hersyvä tyyppi.
