Hiihtäjät kiittävät Lousajan laduilla ahkeroinutta trioa – “Uhrasivat monta tuntia ajastaan meidän harrastajien iloksi”

Päättynyt talvi suosi sivakoijia. Kuvituskuva: Pixabay.

Lämmin kiitos Lousajan hiihtolatuja tänäkin talvena hoitaneille miehille Markku Luukkaselle, Heikki Haapaselle sekä Mikko Laaksolle. Kyllä kelpasi suksia latukoneella komeaksi ajetuilla urilla!

Pururadalta poikkeavalla Lampisuon ladulla oli käyntikertoja yli 1500 eli sana loistavista baanoista on kiirinyt myös Lousajan ulkopuolelle. Monen suusta kuuluivat hämmästyksensekaiset kehut: “Voiko latu näin hienossa kunnossa ollakaan?”

Elämyksen kruunasivat lumiset puut, parhaimmillaan tuntui kuin olisi sivakoinut Lapissa.

Siis vielä kerran; vilpitön kiitos näille miehille, jotka uhrasivat monta tuntia ajastaan meidän harrastajien iloksi.

Kaikkien hiihtäjien puolesta

  • eskopiranen

    Hienoa juuri näin asiaintila on todennettu aika historiaan.
    Myllymaa Altin ajasta on päästy askel eteen päin.
    HIENOA.

Kommentointi ei ole käytössä.