
Sastamalan Kumuri on lyhyessä ajassa tehnyt hyvää työtä kansallispelimme parissa paikkakunnalla. Kolmen kesän aikana seura on kyennyt tarjoamaan joka kesä yli sadalle harrastajalle mahdollisuuden onnistumisen elämyksiin ja kokemuksiin, niin meillekin. Nyt harrastajia lienee jo pitkälti yli 200. Seuralla on useampi juniorijoukkue sarjassa, naisjoukkue, ladyt, kesän pesiskoulua ympäri Sastamalaa, pesisliikkari ja vielä puulaaki.
Pesiksen harrastajia tulee ympäri Sastamalaa. Naisjoukkueessa puolet pelaajista ovat Keikyä-Kiikka-Kiikoinen -akselilta, puulaakissa on oma joukkue Mouhijärveltä, Kiikasta ja Kiikoisista ja omassa Lady-Pesis toiminnassa harrastajia tulee useammasta kylästä.
Pesäpallon harrastajat tarvitsevat kyllä jo ajanmukaisen kentän ja peliolosuhteet. Varilan kentän pinta vaatisi toimenpiteitä. Myös sosiaalitilojen puute on ikävää. Kenttäolosuhteiden kehittäminen olisi nyt merkittävin teko pesäpallon olosuhteiden parantamiseksi Sastamalassa. Siispä tekonurmi Varilaan jo ensi kesäksi.
Toiminnan kasvaessa on varmaan kentän hoitokin lisääntynyt huomattavasti aiemmista vuosista. Kaikki kentät toki vaativat hoitoa, mutta hiekkakentän jatkuva lanaus ja piirtäminen vaativat huomattavasti enemmän hoitoa kuin hiekkatekonurmi. Kalkkia ja suolaa kuluisi vähemmän, mikä olisi myös ympäristöteko.
Meille harrastajille tärkeintä on kuitenkin turvallisuus. Nyt epätasainen kentän pinta ja isot kivet kentällä saavat aikaan virhepomppuja. Tasainen tekonurmipinta on paljon turvallisempi pelialusta. Sadekelillä hiekkatekonurmi tarjoaisi oivan pelimahdollisuuden ilman lätäköitä. Ja lisäksi kenttä olisi jo heti huhtikuussa pelikelpoinen lumien sulamisen jälkeen.
Nykyinen Varilan kenttä on kaiketi kooltaan jo lähes valmis pinnoitteen asettamiseksi. Itsekin lyömme viikoittain usean muun ladyn lisäksi palloa syöttölautasen vierestä “hiekkakuopasta” viikoittain. Pesäpallon harrastajien olisi nyt syytä saada olosuhteet 1900-luvulta 2000-luvulle.
Jo ensi kesänä.
Pesisfanit Tiina, Riikka ja Senja