“Jokainen auttaa tavallaan” – Huittislaisen viihdekuoro Sekulien viimeisimmän konsertin tuotolla tuetaan ukrainalaisia lapsia ja nuoria

Jukka Keskitalo, Veikko Ruohomaa ja Leena Vilppo seuraavat tarkasti, kun Anne Salmi ja Veli-Matti Wasell allekirjoittavat lahjoituspaperit.

Huittislaisen viihdekuoro Sekulien sihteeri Anne Salmi ojentaa juhlallisesti rahalippaan Lions Club Huittista edustavan Veli-Matti Wasellin käsiin.

Sekulit järjestivät yhdessä Punkalaitumen Mieskuoron, kapellimestari Jukka Keskitalon, Petri Kiiskin ja Satu Ahvenuksen kanssa hyväntekeväisyyskonsertin Ukrainan lasten hyväksi jo toukokuussa. Nyt tulot on laskettu ja mukava lahjoituspotti siirrettiin maanantaina leijonien käsiin.

“Rahat menevät kansainvälisen LCIF-säätiön kautta lyhentämättömästi ukrainalaisille leijonille, jotka huolehtivat varojen käyttämisestä sinne, missä niitä kipeimmin tarvitaan”, Wasell kertoo.

“Lions Club valikoitui yhteistyötahoksi juuri sen takia, että kaikki varat saadaan siirtymään suoraan kohteelle, eikä osa jää väliportaisiin”, musiikkiyhdistys Sekulien puheenjohtaja Veikko Ruohomaa sanoo.

Musiikki on keino auttaa

Hyvän tekeminen on Sekuleille tuttua. Ukrainalaisten lasten hyväksi järjestetty konsertti oli puolen vuoden sisään neljäs hyväntekeväisyyskonsertti. Salmi kertoo, että ajatus lähti kuoron taiteellisena johtaja toimivalta Jukka Keskitalolta.

“Me olimme heti mukana, sillä aihe kosketti syvältä. Jokainen auttaa tavallaan ja niillä keinoilla, jotka itsellä on. Meille se keino on musiikki”, Salmi sanoo.

“Sotaan emme voineet lähteä, mutta tämä oli meidän tapamme kantaa kortemme kekoon ukrainalaisten avuksi”, Keskitalo jatkaa.

“On itse asiassa aika hienoa, että pystymme hyödyntämään meillä olevaa laulamisen ja esiintymisen lahjaa tällä tavalla”, Ruohomaa täydentää.

Sekulit kannustavat ottamaan heihin yhteyttä, mikäli yhteistyöprojekti kiinnostaa.

Sekulien hyväntekeväisyystempaukset ovat usein kohdentuneet lapsiin ja nuoriin, niin myös tällä kerralla.

“Jotenkin jokainen meistä saattoi nähdä silmissään sen lasten hädän. Tuli tarve auttaa nimenomaan lapset ja äidit pois sodan keskeltä. Siksi halusimme kohdentaa avun lapsille ja nuorille”, Leena Vilppo perustelee.

Ruohomaa kertoo aiheen koskettaneen esiintyjiä niin vahvasti, ettei harjoituksissakaan säilytty kuivin silmin.

“Kun lauloimme Itkevän sydämen maata sanat koskettivat siinä tilanteessa niin syvältä, että raavaat äijätkin pyyhkivät kyyneleitä”, hän muistelee.

Hätä yhdistää auttamaan

Konsertti järjestettiin Vampulan kirkossa, joka tuli lähes täyteen kuulijoita.

“Osa tuli paikalle musiikin takia, mutta luultavasti suurin osa puhtaasti hyväntekeväisyyskohteen vuoksi. Ihmisillä on suuri tarve auttaa, mutta se on täältä käsin vaikeaa. Siksi tällaiset keinot olla mukana, ovat tärkeitä. Ja samalla saa itselleenkin jotain hyvää, kun auttaa muita”, Keskitalo pohtii.

Seurakunta tarjosi kirkon tilat ja oli Sekulien mukaan muutenkin vahvasti mukana järjestelyissä.

“Selvästi ukrainalaisten hätä on asia, jonka äärellä voimat yhdistettiin”, Ruohomaa kiittelee.

Sodan alkaessa Ukrainaan virtasi monenlaista hätäapua. Tilanteen pitkittyessä asiaan on kuitenkin jollain tasolla turruttu ja lahjoitukset ovat vähentyneet. Siksi Sekulit pitävät hyvänä, että heidän lahjoitusvaransa saadaan eteenpäin juuri nyt.

“Tarvetta avulle on edelleen”, he tietävät.

Sekulien seuraavakin hyväntekeväisyystempaus on jo suunnitteilla. Myös elokuun 18. päivä Tuulikki-Vampulan lentokentällä järjestettävän yhteislauluillan tuotto ohjataan eteenpäin.

“Sekin kohdennetaan lapsille ja nuorille, mutta täällä omalla alueella”, Keskitalo kertoo.