“Hyvinkin vaikeita oireita voidaan hoitaa kotona” – Sotesin kotisairaala mahdollistaa potilaan viimeisen toiveen täyttymisen

Osastonhoitaja Johanna Voittomäki ja palliatiivinen sairaanhoitaja Heli Kynnysmaa kertovat kotisairaalan saaneen hyvää palautetta potilailta ja omaisilta.

Kaikilla sastamalalaisilla on halutessaan oikeus kuolla kotona. Käytännössä viimeisen toiveen toteuttaminen vaatii hyviä tukiverkkoja eli omaisia ja ystäviä sekä terveydenhuollon ammattilaisia.

Sotesin syksyllä 2015 yhden sairaanhoitajan voimin pilotoima kotisairaala toimii nykyään seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan. Käytännössä kotisairaalan hoitajat vievät sairaanhoidon potilaan kotiin tai tehostetun palveluasumisen yksikköön, jossa hän asuu. Iso osa työstä liittyy saattohoitoon.

”Potilaiden tilanteet vaihtelevat. Saattohoidettavia ei välttämättä ole viikoittain, mutta toisaalta heitä voi olla samaan aikaan useampi”, palliatiivinen sairaanhoitaja Heli Kynnysmaa toteaa.

Kotisairaala toimii yhteistyössä terveyskeskussairaalan osasto 2:n kanssa, jossa toimii kymmenpaikkainen B-tason saattohoitoyksikkö. Sen tukiosastopotilaaksi voidaan ottaa palliatiiviset potilaat eli he, joiden sairauteen ei ole parantavaa keinoa ja joiden hoito on oireenmukaista, kertoo osastonhoitaja Johanna Voittomäki.

”Hyvinkin vaikeita oireita voidaan hoitaa kotona, mutta jos omaiset ilmaisevat olevansa väsyneitä, ehdotetaan potilaalle siirtymistä sairaalahoitoon.”

Paras kiitos tulee omaisten suusta

Mikäli ihminen on toivonut saavansa kuolla kotonaan, ei ajatus välttämättä miellytä. Voittomäen mukaan useimmat ovat kuitenkin tyytyväisiä ratkaisuun, sillä osastolla hoitajat ja apu ovat aina lähellä.

Aina omaisia ei ole, mutta silloinkin kuolema kotona, omassa sängyssä, on mahdollista. Sairaanhoitaja Heli Kynnysmaa kertoo todistaneensa viime vuosien aikana muutamaakin tapausta, joissa ihminen on halunnut kuolla yksin.

”Taustalla voi olla esimerkiksi erakoitumista. Jos ihminen on elänyt koko elämänsä yksin, hän saattaa hyvin haluta myös kuolla yksin.”

Toive kuolla kotona kirjataan potilaan hoitosuunnitelmaan. Odotetun kuoleman tapahtuessa omaisten ei tarvitse soittaa hätänumeroon tai kutsua paikalle poliisia.

”Tällöin paikalle soitetaan hautaustoimistolta saattokuljetus sitten, kun hetki on sopiva. Auto tuo vainajan sairaalan kappelille, jossa lääkäri toteaa hänet kuolleeksi”, Kynnysmaa ja Voittomäki selvittävät.

Kynnysmaan mukaan parasta työssä on sen mielenkiintoisuus ja vaihtelevuus. Kotisairaalan hoitajat kulkevat pitkin Sastamalaa ja Punkalaidunta, eikä työvuoron alkaessa useinkaan tiedä, mitä kaikkea se tuo tullessaan.

”Paras kiitos on se, jonka kuulee potilailta ja omaisilta. Välillä tuntuu, että koko ajan on kauhea kiire, mutta palautteen perusteella se ei näy ulospäin.”

Vaikka kotisairaalan sairaanhoitajat on koulutettu kohtaamaan kuolevia potilaita, on työ välillä raskasta. Kuormaa pyritään keventämään muun muassa työnohjauksella sekä erilaisin koulutuksin. Kynnysmaa kertoo tiimin lisäksi keskustelevan keskenään paljon.

”Myös esihenkilömme ansaitsee isot kiitokset, hänelle voi aina avautua”, hän toteaa Johanna Voittomäkeen viitaten.

Pirkanmaan mittakaavassa asiat hyvin

Saattohoidon ohella kotisairaalassa hoidetaan esimerkiksi erilaisia infektioita ja annetaan lääkeinfuusioita, kuten antibioottia suonensisäisesti. Mikäli potilaan kunto sallii, hän voi asioida kotisairaalassa, joka sijaitsee Tays Sastamalan sairaalakampuksella. Voittomäki kertoo, että monet käyvät paikalla jopa kolme kertaa päivässä, jos hoito niin vaatii.

”Se helpottaa hoitajia organisoimaan omaa työtään ja pystymme palvelemaan useampia potilaita silloin, kun työaikaa ei kulu siirtymiin. Ja onhan se potilaallekin kätevää, kun samalla reissulla voi asioida vaikka laboratoriossa.”

Pirkanmaan mittakaavassa asiat ovat Sastamalassa hyvin. Voittomäen mukaan kaikkialla potilaiden ei ole mahdollista asioida paikan päällä kotisairaalassa, vaan kaikki hoito viedään kotiin.

”Meillä tehdään muun muassa haavanhoitoa ja hoidetaan palovammapotilaita, mikä ei ole kaikissa kunnissa mahdollista ilman osastojaksoa. Teemme myös hoidontarpeen arviointeja, mikä puolestaan keventää taakkaa kiirevastaanotolta. Kotisairaalasta saadut palautteet ovat tosi hyviä.”