
Lousajassa sijaitsevan Hirvipuiston leikkipaikan saneeraus on tuonut alueelle jotakin ihan uutta: Sastamalan ensimmäisen puistossa sijaitsevan nuotiopaikan.
Kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävin mukaan “urbaani nuotiopaikka” sopii Hirvipuistoon mainiosti.
“Alueella on niin paljon toimintoja, kuten jalkapallokenttä, leikkipuisto, lenkkipolku sekä metsää ja luontoa. Lisäksi sijainti on optimaalinen, ei liian lähellä taloja, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä monenikäistä käyttäjäkuntaa.”
Nuotiopaikka käsittää tulisijan ja sitä ympäröivät jyhkeät kiveä ja puuta yhdistävät penkit. Isosävi kertoo, että tässäkin projektissa on käytetty paljon olemassa olevia materiaaleja. Tulisija hankittiin uutena Jalotakka Oy:ltä ja perustuksen betonilaatta on teetetty yhteistyökumppanilla.
“Kokonaiskustannukset ovat noin 1500 – 2000 euroa.”
Nuotiopaikan viereen, käytävän toiselle puolelle on tulossa vielä ensi kesänä uusi pöytäpenkki-yhdistelmä.
Käyttäjien tulee huomioida, että Hirvipuiston nuotiopaikalla käytetään ainoastaan grillihiiliä, jotka on tuotava paikalle itse. Syynä on muun muassa turvallisuus.
“Lisäksi meidän kunnossapito ja nuotiopaikan huolto helpottuu, kun grillihiilistä kertyy vain pieni määrä tuhkaa poltettaessa. Aluekin pysyy siistimpänä. Ja onhan kerrostaloasujan helpompi säilyttää ja kantaa nuotiopaikalle hiilipussia kuin halkosäkkiä”, kaupunginpuutarhuri tuumii.
Isosävi ei pidä mahdottomana, että nuotiopaikkoja tehtäisiin jatkossa myös muihin Sastamalan puistoihin.
“Suunnittelun kautta näitä toteutetaan. Hirvipuiston nuotiopaikka osoittaa nyt, miten tämä idea otetaan vastaan ja säilyykö paikka esimerkiksi ehjänä.”

