Onkiniemenkadun puihin syttyivät kausivalot – “Pientä piristystä tähän harmauteen”

Valopuut tuovat torin joulukuusten lisäksi piristystä pimeään. Kuva: Pauliina Vilenius.

Moni on jo ehtinyt harmitella, onko Sastamalan keskusta kausivalojen suhteen tänä vuonna aiempaa vaatimattomampi.

Torin laidan valopuiden suhteen tilanne on viime vuotta pimeämpi, sillä Puistokadun varrelta on kaadettu puita toriremontin tieltä.

Vaan eipä ole remontti kaikkia puita vienyt. Onkiemenkadun puoleiset puut seisovat vielä tanakasti paikoillaan ja niiden oksille ripustetut valot syttyivät tiistaina iltaa ilahduttamaan.

Asialla olivat yrittäjät Kari Kaaja ja Matti Kalliokoski.

“Vähän meitä huolestutti puiden ja niihin asentamiemme valojen tilanne,  mutta Onkiniemenkadulta puut kaadetaan urakoitsijan mukaan vasta keväällä”, Kaaja toteaa.

“Onhan tämä mukavaa saada vähän lisää piristystä keskustaan ja arjen harmauteen. Ovathan ne valot aika kivat perjantaina järjestettävää joulunavaustakin ajatellen”, hän lisää.

Valopuut syttyivät tiistaina. Kuva: Pauliina Vilenius.