
Sotiemme jälkeisten suurten ikäluokkien vanheneminen on nyt käsillä. Heitä syntyi silloin yli 500 000 ja keskuudessamme heitä on n. 350 000. Tämä ikäluokka rakensi sotaveteraanien kanssa kovalla työllä ja silloisilla niukoilla resursseilla Suomelle uuden teollistuvan tulevaisuuden. Tulevatko suurten ikäluokkien edustajat saamaan hyvää hoivaa kunnon heiketessä? Onko nykyistä suurempaan hoivatarpeeseen varauduttu?
Poliitikkojen puheet ovat olleet kyllä kovia. Ministeri Krista Kiuru täräytti rempseästi A-studiossa, että hänen johdollaan nykyhallitus pisti vanhusten hoiva-asiat kuntoon, kun he säätivät lain hoitohenkilökunnan mitoituksesta. Kiuru korosti myös, että tämä hallitus teki myös sote- uudistuksen.
Todellisuudessa vanhusten hoiva ja soteuudistus ovat maakunnissa alkutekijöissä. Ne ovat ”hyvinvointialueilla” valmistelujonossa odottamassa. Nyt rakennetaan alueille hallintoesikuntia ja ICT-yhteyksiä. Vasta myöhemmin keskitytään asiakkaiden palveluihin. Ikäihmisten palvelut ovat heikentyneet koko 2000-luvun ajan. Vastuu palveluista on ollut kunnilla. Kunnissa on vain odotettu sote-uudistusta. Kehitystyö on täysin laiminlyöty.
Ehkä suurin virhe kunnissa on tehty siinä, että vanhainkodit on lakkautettu ja tilalle ei ole hankittu riittävästi ympärivuorokautista hoivapalvelua. Kunnissa on kylmästi säästetty huonokuntoisten vanhusten ja heidän omaistensa kustannuksella. Kunnat ovat käyttäneet hankintalain kilpailutusohjeita hoivapalveluiden hankkimiseen. Hoivapalveluita on kilpailutettu kuin olisi ostettu pesuaineita. Halvalla ei saa hyvää, inhimillistä hoivapalvelua.
Jälleen on virinnyt keskustelu, että vanhusten hoiva tuodaan kotiin. Kotihoidolla pyritään korvaamaan laitospaikkoja. Totta kai koti on meille ihmisille paras paikka elää, jos me vielä pärjäämme siellä. Hallitus kuvittelee, että uusia lakeja säätämällä ikäihmisten palvelut paranevat kuin taikasauvan kopautuksella. Vuoden vaihteessa tulee voimaan lakimuutos, joka laajentaa kotihoitoa niin, että sitä voi saada ympäri vuorokauden päivällä ja yöllä. Tämän lain toteutus kompastuu krooniseen hoitajapulaan.
Huonokuntoisten vanhusten määrä lisääntyy voimakkaasti. Kotihoidon laajennuksella emme ratkaise hoivavajausta. Tarvitsemme pikaisesti vuodepaikkoja ympärivuorokautisiin laitoksiin. Myös palveluasumismahdollisuuksia tulee lisätä.
Uudet hyvinvointialueet tulevat korostamaan myös omaishoidon lisäämistä. Omaishoito on vain harvalle mahdollista. Hoitomuotona se on yhteiskunnalle houkuttelevan edullinen. Se on ikäihmiselle yleensä paras mahdollinen vaihtoehto. Omaiselle se on äärimmäisen vaativa ja liian aliarvostettu työ.
Toivon sydämestäni, että maakunnallinen sote-uudistus onnistuu. Parannuksia joudutaan odottamaan kuitenkin vielä useita vuosia.
Jukka Tuori
maakuntaneuvos
Huittinen
Hävettää seurata sivusta, kuinka kotipalveluhenkilöt juoksevat illan aikana 10-20 paikkaa. Ei siinä tehdä muuta kun hyvää yötä ja seuraavaan osoitteeseen. Itse en ainakaan omaishoitajaksi alkaisi enään, kun palkkiot pudotetaan aivan naurettavan pieneksi. Mielenkiinnolla odotan kuinka kurjaksi kaikki menee uuden pahoinvointialueen myötä. Kyllä me köyhät jäämme ilman hoitoa, jos sen saaminen on nykyäänkin ollut jo hidasta ja vaikeaa.. Pääasia, että johtajia riittää ja heille kunnon palkat.