Lakko-oikeus on meidän oikeus – Kirjoittaja toivoo, etteivät oikeuden poistamista väläytelleet puolueet pääse hallitukseen hihojaan käärimään

Ollaan pirun vihaisia, julistivat työnsä puolesta pelänneet finlaysonilaiset 80-luvulla. Kuva on Hannu Moilasen ottama ja ollut esillä miehen näyttelyssä Jaatsilla.

Taas saatiin työehtosopimukset neuvoteltua ainakin pääaloille ja omasta mielestäni jopa yllättävän helposti. Vaikka nyt Teknologiateollisuuden sopimus oli umpeutunut jo aikoja sitten, niin oman käsitykseni mukaan oli lähinnä odoteltu muiden mukaan saamista kuin harrastettu vahvaa ja eteenpäin vievää neuvottelutaktiikkaa.

Kyllä se vain nykypäivänä menee niin, että jos ei mitään painostuskeinoja käytetä, niin työehtosopimuksista voidaan neuvotella vaikka viisi vuotta saamatta mitään neuvottelutulosta aikaiseksi. Työnantajapuolella kun ei tällä saralla ole mikään kiire. Niin kauan kuin neuvotellaan eivät myöskään palkat nouse, ja se kyllä sopii työnantajapuolelle.

Tästä päästäänkin vähän niin kuin aasinsiltana siihen, että tuleeko sitten neuvotteluista mitään ilman lakko-oikeutta. Sen poistamista kun on useampikin poliittinen puolue väläytellyt. Toivoa sopii, että sellaiset puolueet eivät pääse hallitukseen hihojaan käärimään tai torkkupeiton alta heräämään. Ja vaikka kuinka ottaisi päähän mennä niitä verovaroin elätettäviä sinne äänestämään, niin se nyt vaan on jokaisen pakko tehdä. Jos ei hyvää ole, niin pienemmällä pahallakin saa mahdollisen katastrofin estettyä.

Liitot ovat kysyneet kansanedustajilta, mitä mieltä he ovat liittoja ja sen jäseniä askarruttavista kysymyksistä. Kannattaa siis tutustua oman liiton kautta siihen, kuka on mitäkin luvannut. Henkilökohtaisesti ainakin painotan lakko-oikeutta kohtalaisen korkealle omissa valintakriteerissä.

Mikäli halutaan lähteä oikein raakaa hyötyä laskeskelemaan, niin jos vaikka 15 euroa ansaitseva täysiä viikkotunteja tekevä työläinen saa vaikka kaksi prosenttia lisää palkankorotusta sillä, että voidaan uhata lakoilla, tarkoittaa se 48 euroa lisää kuukausiansioon, jos vaihtoehtona on 20 euron veronkevennys, joka vieläpä tarkoittaa että suurituloisille se voi antaa jopa 10-100 kertaa enemmän. Seurauksena on tuloerojen kasvua ja eriarvoisuutta ja julkisten palveluiden ja tiestön rapistumista.

On ainakin itselle helppo valinta äänestänkö puoluetta, joka lupaa lakko-oikeuden jatkumista, vai verovähennyksiä. Toki kannattaa ajatuksella miettiä myös muita työssäkäyvään vaikuttavia asioita, esimerkiksi ansiosidonnaisen päivärahan määrää ja kestoa koskevia kysymyksiä. Ikävä kyllä niin se vaan yleensä menee, että jos jonkun on nälkäkuoleman uhalla pakko ottaa työtä millä hinnalla hyvänsä, tapaa se laskea kaikkien ansioita pitkällä aikavälillä.

Kannattaa siis oikeasti miettiä kaikissa asioissa loppuun asti, mitä hyötyä mikäkin asia oikeasti tuo ja ennen kaikkea kenelle. Kyllä medioiden kirkuvat otsikot huutavat vaikka mitä, mutta kannattaa katsoa niiden taakse ja miettiä myös omalta kannalta, mitä asiat oikeasti tarkoittavat.

Jari Kaihlamäki
Sastamalan Teollisuustyöntekijät ry.
puheenjohtaja

  • Jerry

    Voisikohan kirjoittaja listata seuraavaksi kaikki puolueet, jotka ajavat lakko-oikeuden poistamista?
    Ainakaan suuremmista puolueista en tiedä yhtäkään. Pienpuolueiden tilannetta en osaa sanoa, kun en tunne niiden poliittisia ohjelmiaan.

  • Tuntematon

    Osoita jari kirjoituksesi demarien puoluetoimistolle, siellä kun on jo pitkään valmisteltu demarien ja kokdemarien hallitusta. Sikäli kun ymmärrän niin miksi et ole huolissasi terveydenhuoltoalan lakko-oikeudesta ? Sekä kokkarit että demarit ovat käyttäneet pakkolakia murtaakseen hoitajien palkkavaatimukset. Vielä kun hoitajat ymmärtäisivät ettei demarit tule koskaan auttamaan heitä siinä.
    Eikä satonenkaan vaikka ottaa vastaan ammattiyhdistysliikkeeltä raha-avustusta eduskuntavaaleihin.
    Miten sitä sanotaan, sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Tarkoitaneeko sitä että satonen kannattaa demarien talouspolitiikkaa ja nelipäiväistä työviikkoa. Suomi nousuun sano meinaan pojjaat !

    • Jerry

      Kerran jo asiaa tiedustelinkin sinulta, että miltä liitoilta Satonen ottaa rahaa ja kuinka paljon? Ymmärrettävästi et osannut silloinkaan vastata.
      Ainakaan viime vaalien rahoittajana ei yksikään liitto ollut Satosen vaalirahoitusilmoituksen mukaan.

  • Tuntematon

    Lähde verkkouutiset ja sak rahan antaja. Kokoomuksesta Satonen, Mykkänen ja Virolainen . Summaa ei mainittu uutisessa.

Kommentointi ei ole käytössä.