Hyvinvointivaltio. Se on suomalainen, kaunis sana, joka kiteyttää periaatteen siitä, että jokaiselle pyritään tarjoamaan tasavertaiset lähtökohdat elämään. Hyvinvointivaltio tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa he, joilla on enemmän, auttavat niitä, joilla on vähemmän. Lähimmäisenrakkaudeksikin voisi kutsua. Hyvinvointivaltion tunnistaa progressiivisesta verotuksesta ja julkisista palveluista, kuten terveydenhuollosta ja sosiaaliturvasta.

Olen huomannut yhä useammin puhetta luottamuksen vähenemisestä hyvinvointivaltioon. Se, mikä oli aiemmin itsestäänselvyys, ei ole sitä enää tänä päivänä – ja ehkä vielä vähemmän tulevaisuudessa. Nykyiset nuoret, tulevat veronmaksajat, ovat epävarmoja, voivatko luottaa tulevaan ja hyvinvointiyhteiskuntaan, kun uutisista saa lukea ruuhkautuneista terveyspalveluista, suljettavista terveyskeskuksista ja kyläkouluista. Herää kysymys siitä, mitä hyötyä verojen maksamisesta on, jos esimerkiksi oma isovanhempi ei saa hyvää hoitoa ja vanhainkotipaikkaa tai oman lapsen koulun tulevaisuus on vaakalaudalla.

Vaikka nämä huolet, pelot ja ongelmat ovat todellisia ja ajankohtaisia, Suomen ei kansakuntana pidä menettää uskoa hyvinvointivaltion mahdollisuuksiin ja perusperiaatteeseen.  Aiemmat sukupolvet ovat tehneet valtavasti töitä rakentaakseen tämän yhteiskunnan, ja nyt on tämän sukupolven aika kantaa vastuu. Tehdä päätöksiä, sopeutuksia, luoda talouskasvua ja syntyvyyttä ja ennen kaikkea uskoa ja luottamusta tulevaan. Tulevaisuuden hyvinvointivaltio ei synny itsestään.

Aino Kylälehtonen
Huittislainen nuori