Pirkka-Pekka Petelius puhuu luontoteemaisten Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa

Pirkka-Pekka Petelius
Pirkka-Pekka Petelius. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta.

Sastamalassa vietetään Vanhan kirjallisuuden päiviä perjantaina ja lauantaina. Teemana on monitulkintainen Luontomme.

Avajaisissa puhuvat vapaa kirjoittaja, taiteilija Pirkka-Pekka Petelius ja runoilija, luontoneuvoja Heli Laaksonen. Tapahtumassa esiintyvät myös esimerkiksi yhteiskuntasuhteiden päällikkö Jenni Haukio, piispa Mari Leppänen ja kielitieteilijä Janne Saarikivi. Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy tästä.

Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään poikkeuksellisesti Vexve Areenalla. Perinteisessä paikassa Sylvään koululla on käynnissä rakennustöitä.

Tapahtumapäivinä kaupunkibussi liikennöi tasalta Vammalan rautatieasemalta ja puolelta Vanhan kirjallisuuden päiviltä.

    • Mullikuhnuri

      Jos viime vaaleissa 9,1% kannatuksen saanut puolue ei edusta kansaa, niin edustaako 7,8% saanut senkään vertaa? Ensimmäinen edustaa ajattelevia ihmisiä, jälkimmäinen mölymystöä.

      • Jerry

        Ajatella voi monella tavalla.
        Stalinkin ajatteli – ikävin seurauksin.

      • Mullikuhnuri

        Trump ajattelee myös – maailmajärjestykselle ja -rauhalle tuhoisin seurauksin. Mitä sinä ajattelet, vai kuulutko koviten huutavien ajatuksia toistavaan mölymystöön?

Kommentointi ei ole käytössä.