Helteinen torstai-ilta 17. heinäkuuta toi runsaan osallistujakaartin autoineen ja koneineen Kämmäkän koulun pihatantereelle. Kyseessä oli jo kymmenennen kerran järjestetty Kämmäkän lenkki.
Ilmaiseen koko perheen tapahtumaan pääsee osallistumaan niin lihas- kuin konevoimin. Rennon illanvieton pääjärjestäjänä toimii Kämmäkän kyläyhdistys ja Tyrvään Kone- ja Kulkuneuvoharrastajat ry touhuaa apuna.
Juhlatapahtuman lenkki kierteli jälleen Sastamalan ja Huittisten sorateitä. Lenkin jälkeen kokoonnuttiin takaisin koulun pihaan jossa oli kilpailutehtävänä kahvankääntö, eli moottoripyörän ohjaustankoa muistuttavalla, kahvallisella putkella piti narun päässä ollut viiden kilon punnus kieputtaa ylös mahdollisimman nopeasti. Puffetista sai ostaa kahvia ja kastettavaa ja grillisssä paistui makkaraa.
Palkintoja tapahtumassa jaettiin sekä kaksi- että nelipyöräisten sarjassa parhaasta ajoneuvo/asu yhdistelmästä. Moottoripyörä/mopo-osallistujien parhaaksi valittiin Heikki Puntalo. Autopuolella voittopokaalin pokkasi Sulo Koivuniemi.
Toinen maininnan arvoinen asia on tänä vuonna 100 vuotta täyttävä kyläkoulu. Syksyllä Kämmäkässä onkin odotettavissa juhlat pyöreiden vuosien kunniaksi.
Teksti ja kuva: Kari Ruusunen.